Arvio: Ilmakehän otsonikerroksen suojelua koskeva sopimus hillitsee myös ilmastonmuutosta

Nature-tiedelehti on julkaissut artikkelin, jonka mukaan Montrealin pöytäkirja jarruttaa ilmastonmuutosta enemmän kuin mikään muu toimenpide. Sopimus on onnistunut myös alkuperäisessä tehtävässään pysäyttää ilmakehän otsonikato.

Nature-tiedelehdessä julkaistun artikkelin mukaan Wienin yleissopimus ja Montrealin pöytäkirja ovat pysäyttäneet ilmakehän otsonikadon ja mahdollistaneet otsonikerroksen elpymisen. Sen lisäksi sopimus on onnekkaasti jarruttanut ilmastonmuutosta enemmän kuin mikään muu ihmisten toiminta tähän mennessä. Montrealin pöytäkirjaan vuonna 2016 tehty Kigalin muutos on laajentanut ja vahvistanut ilmakehän otsonikerroksen suojelemiseksi laaditun sopimuksen vaikutusta entisestään.

Tutkimuksen mukaan ilman otsonikerroksen suojelemiseen tähtääviä kansainvälisiä sopimuksia suuressa osassa maapallon asuttuja alueita UV-indeksit nousisivat vuonna 2065 tyypillisesti lukemaan 20. Suomessa korkein mitattu UV-indeksin lukema on 29.6.2011 mitattu lukema 7. Lukemaa 11 suuremmat UV-indeksin arvot merkitsevät jo äärimmäisen voimakasta UV-säteilyä.

Tutkimuksessa esitettyihin skenaarioihin on yhdistetty arvioita siitä, miten paljon sopimukset ovat estäneet ihosyöpiä.

"On arvioitu, että 280 miljoonaa ihosyöpätapausta ja 1,6 miljoonaa ihosyöpäkuolemaa on vältetty pelkästään Yhdysvalloissa vuosina 1890–2100 syntyneiden ja syntyvien keskuudessa", kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Anu Heikkilä.

Aurinko kesäpäivänä © Pentti Sormunen

Yläilmakehän otsoni, UV-säteily ja ilmasto kytkeytyvät toisiinsa

Artikkelissa tutkijat selventävät yläilmakehän otsonin, ilmaston ja ilmastonmuutoksen sekä UV-säteilyn välillä ilmeneviä suoria ja epäsuoria kytköksiä. Samalla he arvioivat otsonikerroksen suojelemiseksi ja otsonia tuhoavien yhdisteiden kontrolloimiseksi laadittujen kansainvälisten sopimusten vaikuttavuutta.

Otsonikerroksen suojelemiseksi tehdyillä toimenpiteillä on vaikutusta myös ilmastonmuutokseen. Yläilmakehän otsonilla, UV-säteilyllä ja ilmastolla on keskinäisiä kytköksiä, joten yhdessä tapahtuva muutos heijastuu kahteen muuhun.

"Ilman Montrealin pöytäkirjan mukaisia toimenpiteitä keskilämpötila maapallolla olisi noussut arviolta enemmän kuin 2 astetta vuoteen 2070 mennessä otsonia tuhoavien ainesosien lämmittävästä vaikutuksesta", huomauttaa Anu Heikkilä.

Kigalin muutos Montrealin pöytäkirjaan vuodelta 2016 rajoittaa CFC-yhdisteiden korvaajiksi tarkoitettujen HFC-yhdisteiden tuotantoa ja käyttöä. HFC-yhdisteet eivät tuhoa otsonikerrosta, mutta ovat ilmastoa lämmittäviä kasvihuonekaasuja. Näiden yhdisteiden rajoittaminen voi jarruttaa lämpötilan nousua puolella asteella vuosisadan loppuun mennessä.

Artikkelin ovat kirjoittaneet YK:n ympäristöohjelman arviointipaneelin EEAP:n (Environmental Effects Assessment Panel) jäsenet. EEAP on yksi kolmesta Montrealin pöytäkirjaa tukevista YK:n ympäristöohjelman arviointipaneeleista. Paneelissa on 30 vakituista täysjäsentä ja vaihtuva määrä asiantuntijoita. Anu Heikkilä on toiminut paneelissa kauden 2015–2016 WMO:n edustajana ja vuodesta 2016 lähtien täysjäsenenä.

Lisätietoja

tutkija Anu Heikkilä, Ilmatieteen laitos, p. 029 539 4151, h.una eikkil imf_ΤΤÄ_a .f i  

Nature-tiedelehden verkkosivuilla 24.6.2019 julkaistu Ozone depletion, ultraviolet radiation, climate change and prospects for a sustainable future -artikkeli. Artikkelin tiivistelmä on luettavissa maksutta, mutta koko artikkelin pääsee lukemaan maksua vastaan.

Julkaistu: 11.7.2019
Luokat: Tutkimus, Politiikka

Alkuperäinen tiedote

Tuottajatahot