Sopimukset ohjaavat kansainvälistä ilmastopolitiikkaa

Kansainvälinen ilmastopolitiikka pyrkii säilyttämään maapallon ilmastojärjestelmän vakaana. Yhä tärkeämmäksi tavoitteeksi on noussut myös sopeutuminen ilmastonmuutokseen. Kansainvälistä ilmastopolitiikkaa ohjaavat YK:n ilmastosopimus, Kioton pöytäkirja ja mekanismit sekä näihin liittyvät monenkeskiset neuvottelut. Neuvottelujen tavoitteena on nyt uusi, kaikkia maita koskeva ilmastosopimus.

YK:n ilmastosopimus määrittää yhteiset tavoitteet

Kansainvälisellä tasolla Yhdistyneet Kansakunnat (YK) on tärkein ilmastopolitiikan tavoitteiden määrittäjä. Rio de Janeirossa vuonna 1992 järjestetyn YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin yhteydessä päätettiin YK:n ilmastonmuutosta koskevasta puitesopimuksesta eli YK:n ilmastosopimuksesta (United Nations Framework Convention on Climate Change, UNFCCC). Sopimus tuli voimaan vuonna 1994, jolloin myös Suomi ratifioi eli vahvisti sen. Sopimuksen on ratifioinut kaikkiaan 195 osapuolta. [1]

YK:n ilmastosopimuksen keskeisenä päämääränä on ilmakehän kasvihuonekaasujen (ihmistoiminnan aiheuttamien päästöjen) pitoisuuden vakauttaminen vaarattomalle tasolle. Tämä taso tulisi saavuttaa sellaisessa ajassa, että ekosysteemit ehtivät sopeutua ilmastomuutokseen luonnollisella tavalla, varmistaa ettei elintarviketuotanto ole uhattuna ja mahdollistaa kestävän taloudellisen kehityksen. [1], [2]

Sopimuksessa on sekä kaikkia osapuolia sitovia velvoitteita että erityisiä velvoitteita teollisuusmaille. Kaikilla mailla tulisi olla ilmastonmuutosta hillitsevät ja ilmastonmuutokseen sopeuttavat ohjelmat ja niiden tulisi raportoida kasvihuonekaasujen päästöt. Sopimuksen osapuolten tulee myös suojella hiilivarastoja ja -nieluja. YK:n ilmastosopimus ei sisällä määrällisiä päästövähennysvelvoitteita. [1], [2], [3]

Ilmastosopimuksen ylin päätöksentekoelin on osapuolten konferenssi (Conference of the Parties, COP), joka järjestetään vuosittain. Ensimmäinen niistä pidettiin vuonna 1995 Berliinissä. Suomessa ympäristöministeriö koordinoi osallistumista YK:n ilmastoneuvotteluihin [3].

Kioton pöytäkirja velvoittaa sitoviin päästövähennyksiin

YK:n ilmastosopimusta täydentävä Kioton pöytäkirjan ratifioineet teollisuusmaat, eli niin sanotut kehittyneet maat, ovat sitoutuneet oikeudellisesti kasvishuonekaasupäästöjen määrälliseen rajoittamiseen [4], [5]. Pöytäkirja hyväksyttiin vuonna 1997, ja se astui voimaan vuonna 2005. Pöytäkirjan on ratifioinut 192 osapuolta. [4] Kioton pöytäkirjan ensimmäinen sopimus- eli velvoitekausi kesti viisi vuotta (2008–2012). Sen päättyessä Dohassa järjestetyssä YK:n osapuolikonferenssissa (COP18) päästiin sopimukseen pöytäkirjan toisesta velvoitekaudesta, joka kestää kahdeksan vuotta (2013–2020) [6].

Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä kaudella kasvihuonekaasupäästöjään sitoutui vähentämään 38 osapuolta ja toisella kaudella 34. Pois jäivät ensimmäisellä kaudella mukana olleet Venäjä, Japani, Uusi-Seelanti ja Kanada. Yhdysvallat ei ole ratifioinut Kioton pöytäkirjaa. [6]

Kioton pöytäkirjan osapuolten yhteinen päästövähennysvelvoite oli 5,2 prosenttia ensimmäisellä kaudella, ja toiselle kaudelle sitä korotettiin 18 prosenttiin. [4] EU:n osuus oli ensimmäisellä kaudella 8 prosenttia ja on toisella 20 prosenttia. Ensimmäisellä Kioto-kaudella EU:n jäsenmaat sopivat päästövähennystavoitteen jakamisesta keskenään, ja Suomen päästöjen tuli olla vuosina 2008-2012 keskimäärin vuoden 1990 tasolla (71 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttia). Myös toisella kaudella EU:n päästövähennysvelvoite toteutetaan yhteisesti ja jäsenmailla on erilaisia velvoitteita. Toiseen velvoitekauteen osallistuvien maiden tulee lisäksi tarkastella päästövelvoitteitaan vuoteen 2014 mennessä ja mahdollisesti kiristää niitä. [7]

Päästövähennykset koskivat alun perin kuutta kasvihuonekaasua (hiilidioksidi, metaani, dityppioksidi, fluorihiilivedyt, perfluorihiilivedyt ja rikkiheksafluoridi). Toiseen velvoitekauteen on lisätty seitsemäs kaasu: typpitrifluoridi. [6]

Kioton mekanismit auttavat velvoitteiden kattamisessa

Kioton pöytäkirjan osapuolilla on mahdollisuus kattaa osa päästövähennysvelvoitteestaan niin sanotuilla Kioton mekanismeilla eli joustomekanismeilla, joita ovat yhteistoteutus (Joint Implementation, JI; teollisuusmaissa toteutettavat hankkeet), puhtaan kehityksen mekanismi (Clean Development Mechanism, CDM; kehitysmaissa toteutettavat hankkeet) ja kansainvälinen päästökauppa (Emissions Trading, iET) [8].

Kioton pöytäkirjan toisella velvoitekaudella vuosina 2013–2020 mekanismien käyttöä on rajoitettu. Ne maat, joilla ei ole sitovaa päästövähennysvelvoitetta toisella velvoitekaudella, eivät voi käyttää Kioton mekanismeja, kun taas toiseen velvoitekauteen osallistuvat maat voivat käyttää heti puhtaan kehityksen mekanismia ja myöhemmin myös yhteistoteutusta ja kansainvälistä päästökauppaa. [8]

Myös EU:n päästökauppaan osallistuvat yritykset voivat käyttää Kioton mekanismeja ja näin lisätä päästökiintiöitään sekä myös myydä niitä eteenpäin. Energiavirasto (entinen Energiamarkkinavirasto) ylläpitää Suomessa päästökaupparekisteriä, johon kirjataan päästöoikeudet ja niiden hallussapidot ja siirrot [9].

Kohti uutta kattavaa ilmastosopimusta

Viime vuosina YK:n ilmastokokouksissa on neuvoteltu kiihtyvään tahtiin uusista tavoitteista, Kioton pöytäkirjan jatkosta sekä toimintaohjelmasta uudeksi ilmastosopimukseksi (kuva 1). Neuvotteluissa keskustellaan samanaikaisesti lukuisista eri asioista ja siksi ne etenevät vaiheittain, yleisemmästä tavoitteesta pitkän aikavälin toimintasuunnitelmiin sekä lopulta sopimuksen muotoon ja sisältöön.

YK:n ilmastoneuvottelut

Kuva 1. Kansainvälisestä ilmastopolitiikasta neuvotellaan YK:n ilmastokokouksissa. Kuva: UNFCCC UNclimatechange.

Käynnissä olevien kansainvälisten ilmastoneuvottelujen yleisenä tavoitteena on rajoittaa ilmaston lämpeneminen kahteen celsiusasteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna [10]. Tämän niin sanotun kahden asteen tavoitteen saavuttamiseksi pyritään saamaan aikaan uusi kattava ilmastosopimus, johon kaikki maat sitoutuisivat. Uuden sopimuksen on tarkoitus olla valmis vuoteen 2015 mennessä, ja se tulisi voimaan vuonna 2020. Lisäksi neuvotteluissa etsitään ratkaisuja, joilla kasvihuonekaasupäästöt saataisiin voimakkaampaan laskuun jo ennen vuotta 2020, jolloin myös Kioton pöytäkirjan toinen velvoitekausi päättyy. [7], [3], [11]

Kansainvälinen koalitio torjuu lyhytikäisiä ilmastoon vaikuttavia aineita

YK:n kansainvälisten ilmastoneuvottelujen rinnalla on ryhdytty edistämään kansainvälistä yhteistyötä niin sanottujen lyhytikäisten ilmastoon vaikuttavien aineiden, kuten noen, metaanin ja muiden hiukkasten ja kaasujen, päästöjen vähentämiseksi. Niiden elinikä ilmakehässä on lyhyt, mutta yhdisteinä ne lämmittävät ilmakehää merkittävästi erityisesti arktisilla alueilla. [12]

Yhdysvaltain, Ruotsin, Bangladeshin, Kanadan, Ghanan ja Meksikon hallitukset perustivat vuonna 2012 kansainvälisen koalition (Climate and Clean Air Coalition to Reduce Short-Lived Climate Pollutants) lyhytikäisten ilmastoon vaikuttavien aineiden torjumiseksi. Suomi liittyi koalitioon kesäkuussa 2012. YK:n ympäristöohjelma (UNEP) toimii koalition sihteeristönä. [12]

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) kokoaa ja arvioi tietoa

Ilmastopolitiikan päätöksenteon tueksi tarvitaan tieteellistä tietoa, jota tuottaa hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change, IPCC). Sen perustivat vuonna 1988 Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) ja YK:n ympäristöohjelma (UN Environment Programme, UNEP). IPCC:n päätehtävä on valmistella ilmastonmuutosta koskevia tieteellisiä raportteja. Niitä valmistellaan tutkijaryhmissä, jotka keräävät ja arvioivat olemassa olevaa tieteellistä tietoa ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista ja siihen sopeutumisesta sekä sen hillintämahdollisuuksista. IPCC ei tee tutkimusta eikä myöskään anna ilmastopoliittisia suosituksia. [13], [14]

IPCC laatii tasavälein laajoja arviointiraportteja. Tähän mennessä näitä raportteja on julkaistu neljä (vuosina 1990, 1995, 2001 ja 2007). IPCC:n viides arviointiraportti, AR5, julkaistaan vuosien 2013 ja 2014 aikana. Lisäksi IPCC tuottaa myös erikois- ja menetelmäraportteja, joiden tarkoitus on lisätä tietoa valikoiduilta osa-alueilta. IPCC laatii myös kasvihuonekaasupäästöjen laskentaohjeistoja. [15], [14]

YK:n pääsihteeri ja IPCC:n puheenjohtaja pyysivät vuonna 2010 InterAcademy Councilia (IAC) arvioimaan IPCC:n toimintaa. Arvioinnissa todettiin, että IPCC on hoitanut tehtävänsä menestyksekkäästi, mutta samalla kuitenkin ehdotettiin toiminnan uudenaikaistamista ja kehittämistä. [16]



7.2.2014 (Päivitetty)

Lähteet

  1. United Nations Framework Convention on Climate Change. First steps to a safer future: Introducing The United Nations Framework Convention on Climate Change [Viitattu 15.4.2013.] http://unfccc.int/key_steps/the_convention/items/6036.php
  2. Ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus. Valtiosopimus 61/1994 http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1994/19940061/19940061_2
  3. Ympäristöministeriö. Kansainväliset ilmastoneuvottelut. [Viitattu 15.4.2013.] http://www.ym.fi/fi-FI/Ymparisto/Ilmasto_ja_ilma/Ilmastonmuutoksen_hillitseminen/Kansainvaliset_ilmastoneuvottelut
  4. United Nations Framework Convention on Climate Change: Kyoto Protocol [Viitattu 15.4.2013.] http://unfccc.int/kyoto_protocol/items/2830.php
  5. Ilmastomuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton Pöytäkirja. Valtiosopimus 13/2005. http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2005/20050013/20050013_2
  6. United Nations, 2012. Doha Amendment to the Kyoto Protocol. Adoption of amendment to the Kyoto Protocol Reference: C.N.718.2012.TREATIES-XXV II.7.c. Depositary notification. 82 p. http://treaties.un.org/doc/Treaties/2012/12/20121217%2011-40%20AM/CN.718.2012.pdf
  7. Työ- ja elinkeinoministeriö. 2013. Kansallinen energia- ja ilmastostrategia. http://www.tem.fi/files/36266/Energia_ja_ilmastostrategia_nettijulkaisu_SUOMENKIELINEN.pdf
  8. Ympäristöministeriö. Joustomekanismit [Viitattu 30.4.2013.] http://www.ym.fi/fi-FI/Ymparisto/Ilmasto_ja_ilma/Ilmastonmuutoksen_hillitseminen/Kansainvaliset_ilmastoneuvottelut/Joustomekanismit_ja_keinot
  9. Energiavirasto. Päästökauppa [Viitattu 7.2.2014.] http://www.energiavirasto.fi/paastokauppa
  10. United Nations Framework Convention on Climate Change. Cancun Climate Change Conference - November 2010. [Viitattu 30.4.2013.] http://unfccc.int/meetings/cancun_nov_2010/meeting/6266.php
  11. United Nations Framework Convention on Climate Change. The Doha Climate Gateway. [Viitattu 5.4.2013.] http://unfccc.int/key_steps/doha_climate_gateway/items/7389.php
  12. Ympäristöministeriö. Lyhytaikaiset ilmastotekijät. [Viitattu 15.4.2013.] http://www.ym.fi/fi-FI/Ymparisto/Ilmasto_ja_ilma/Ilmastonmuutoksen_hillitseminen/Kansainvaliset_ilmastoneuvottelut/Lyhytaikaiset_ilmastotekijat
  13. Intergovernmental Panel on Climate Change, IPCC. Organization. [Viitattu 5.4.2013.] http://www.ipcc.ch/organization/organization.shtml
  14. Ilmatieteen laitos. 29.5.2012. IPCC tukee ilmastopoliittista päätöksentekoa [Viitattu 5.4.2013.] http://ilmatieteenlaitos.fi/ipcc-ilmastopaneeli
  15. Intergovernmental Panel on Climate Change, IPCC. Publications and data - IPCC Reports. [Viitattu 5.4.2013.] http://www.ipcc.ch/publications_and_data/publications_and_data.shtml
  16. InterAcademy Council. 2010. Climate Change Assessments. Review of the processes and procedures of the IPCC. IAC Secretariat, Amsterdam. 105 p. http://www.ipcc.ch/pdf/IAC_report/IAC%20Report.pdf

Tuottajatahot