Havainnoista alueellisesti kattavia hila-aineistoja

Säähavainnot hilaruudukkoon

Hila-aineistojen käyttö ilmastotutkimuksessa on yleistä. Hila-aineistolla tarkoitetaan tasavälistä ruudukkoa, jonka jokaiseen ruutuun lasketaan alueellisen interpolointimenetelmän avulla halutun suureen, esimerkiksi lämpötilan, arvo. Suomen ilmastoatarkasteluissa eniten käytetyn hilan tarkkuus on 10 x 10 kilometriä (kuva 1). Interpolointimenetelmä on nimeltään kriging. Hila-aineiston avulla saadaan tuotettua karttamuotoisia esityksiä vaikkapa lämpötilan jakaumasta Suomessa.

Kuva 1. 10  x 10 kilometrin hilaruudukko

Suureen arvo kussakin hilaruudussa lasketaan sitä lähellä olevien havaintoasemien mittausarvojen perusteella. Laskentamenetelmä ottaa huomioon myös maaston muotojen sekä rannikon ja vesistöjen vaikutuksen. Perusoletuksena on, että lähellä toisiaan sijaitsevat pisteet ovat todennäköisemmin ilmastoltaan samankaltaisia kuin kauempana olevat pisteet. Hila-aineisto tarjoaa arvioita sääsuureitten alueellisesta jakaumasta myös siellä, missä säähavaintoja ei ole käytettävissä.

Havaintoasemien määrä laadun mittarina

Se, miten hyvin hila-aineisto kuvaa lämpötilan tai sateen todellista jakaumaa riippuu ennen kaikkea käytettävissä olevien havaintoasemien määrästä. Suurella havaintoasemajoukolla saadaan tarkempia arvioita, kun taas harvan asemajoukon perusteella laskettu lopputulos alueellisia piirteitä huonommin.

Kuva 2. Suomen vuosikeskilämpötila (vasen kartta) ja sadesumma ovat hilamuotoisesta aineistosta piirrettynä.

Myös analysoitavalla suureella on merkitystä. Lämpötila on sademäärään verrattuna melko tasaisesti jakautunut ja sen interpoloimiseen riittää harvempikin asemaverkko. Sademäärät voivat sen sijaan vaihdella paljon paikasta riippuen. Sen vuoksi onkin haastavaa sisällyttää hilaruudukkoon voimakkaiden sadekuurojen tuottamia suuria ja paikallisia sadekertymä. Interpoloitu sadejakauma pyrkiikin tasoittamaan suuria sademääriä.