Suomen sää- ja ilmastohavaintoverkosto

Suomen pisin yhtäjaksoinen säähavaintosarja on peräisin Helsingin Kaisaniemestä. Säännönmukaiset säähavainnot ovat perusta luotettavalle ilmastotutkimukselle.

Jatkuvia havaintoja vuodesta 1844 lähtien

Suomen vanhimmat tunnetut mittalaitteilla tehdyt säähavainnot ovat Turusta 1700-luvulta.[1] Turun lisäksi säähavaintoja tehtiin tuohon aikaan noin kymmenellä muullakin paikkakunnalla. Nämä havaintosarjat ovat kuitenkin katkonaisia ja mittausmenetelmät tuntemattomia, ja siksi suurin osa 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa tehdyistä säähavainnoista ei sovellu ilmaston tutkimiseen.

Helsingissä säähavainnot aloitti professori G. G. Hällström v. 1828 lokakuussa. Jatkuvia, järjestelmällisiä säähavaintoja Helsingin Kaisaniemestä on tehty vuodesta 1844 lähtien. Vuonna 1846 Suomen Tiedeseura varusti viisi muutakin sääasemaa asianmukaisin säähavaintovälinein, ja 1880-luvulla sääasemia oli toiminnassa jo noin 50. Helsingin jälkeen pisimmät yhtäjaksoiset säähavaintosarjat ovat peräisin Oulusta, Kajaanista ja Kuopiosta.

Säähavaintoverkko kehittyi ensin maan etelä- ja keskiosaan. Ensimmäiset sääasemat Lapissa aloittivat toimintansa 1900-luvun alussa Inarissa ja Sodankylässä. Yhä edelleen sääasemia on enemmän maan etelä- ja keski- kuin pohjoisosassa.

Inklinometri © Antonin Halas

Kuva. Magneettikentän mittalaite (inklinometri) 1800-luvun lopulta.

Sadehavaintoverkko kehittyi myöhemmin

Säähavainnot käsittivät aluksi pääasiassa ilman lämpötilan ja ilmanpaineen. Sadehavaintoja tehtiin vain muutamalla paikkakunnalla. Sadehavaintoverkko laajeni merkittävästi vasta vuonna 1907, jolloin sadeasemien perustamista varten myönnettiin erityinen apuraha.

Sademäärä vaihtelee paljon ajan ja paikan suhteen, minkä vuoksi sitä tulee havainnoida tiheämmällä asemaverkolla kuin lämpötilaa. Nykyisin sadetta mittaavia havaintoasemia onkin selvästi enemmän kuin sellaisia sääasemia, joilla havaitaan myös lämpötilaa ja muita suureita.

Homogenisoitu aikasarja kertoo ilmaston muutoksista

Vaikka säähavaintojen tekemistä säätelevät tarkat määräykset, sisältävät pitkät ilmastoaikasarjat aina epäjatkuvuuskohtia. Useita vuosikymmeniä, jopa yli sata vuotta toiminnassa ollut havaintoasema on historiansa aikana kokenut monta muutosta. Epäjatkuvuuskohtia aikasarjoihin aiheuttavat mm. muutokset havaintovälineistössä ja niiden sijoittelussa, muutokset havaintoajoissa ja keskiarvojen laskemismenetelmissä sekä havaintoasemien ympäristön muutokset. Myös monen havaintoaseman sijainti on muuttunut aikojen saatossa.

Ilmastotutkimusta varten havaintoasemien historiat tutkitaan tarkasti ja aikasarjat pyritään homogenisoimaan, eli muut kuin todellisesta ilmaston muuttumisesta johtuvat signaalit (esimerkiksi kaupunkien kasvu) pyritään häivyttämään havainnoista. Vasta homogenisoitu aikasarja tarjoaa luotettavan aineiston, jonka perusteella voidaan tutkia ilmastossa tapahtuvia muutoksia.[2]

Lähteet

  1. Raino Heino: "Climate in Finland during the period of meteorological observations" (Ilmatieteen laitos, 1994)
  2. Tuomenvirta, H., 2004: Reliable estimation of climatic variations in Finland. Finnish Meteorological Institute Contributions, No. 43, Finnish Meteorological Institute, 80 pp. + 78 pp. append. http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/mat/fysik/vk/tuomenvirta/reliable.pdf

Tuottajatahot