Jätehuolto - Hillintä

Jätehuollon merkittävin päästölähde on kaatopaikoilta vapautuva metaani. Kaatopaikkojen pintakerrosten läpi kulkeutuvan metaanin osuus on noin puolet koko Suomen metaanipäästöistä. Lisäksi metaania vapautuu biohajoavien jätteiden kompostoinnista. Jätehuollon välillisesti aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä ovat jätekuljetusten ja jätteiden käsittelyn energiankulutuksen aiheuttamat päästöt.

Kuluttajakäyttäytymisellä ja tuotesuunnittelulla suurin merkitys jätehuollon päästöihin

Jätehuolto palauttaa kulutuksesta syntyvien jätteiden materiaalin ja energian takaisin tuotantoprosesseihin ja sijoittaa hyötykäyttöön soveltumattoman osan kaatopaikalle. Paperin, pahvin, metallien, lasin ja muiden erikseen kerättävien jakeiden jälkeen jäljelle jää laadultaan vaihtelevaa sekajätettä.

Jätteiksi päätyneiden materiaalien suurimmat ympäristövaikutukset syntyneet tuotantovaiheessa

Keskivertosuomalainen tuottaa sekajätettä noin 300 kiloa ja kaikkia jätteitä yhteensä yli 500 kiloa vuodessa. Tämän jätteen suurimmat vaikutukset ympäristöön ovat syntyneet silloin, kun tuotteet on valmistettu ja kuljetettu kauppaan sekä lopulta kotiin. Jätehuollon ratkaisuja suurempi merkitys kasvihuonekaasupäästöjen kannalta on siis tuotantoprosesseilla, tuotesuunnittelulla ja kuluttajakäyttäytymisellä. Kuluttaja ratkaisee kuitenkin lajittelukäyttäytymisellään, miten hyvin jätteiden sisältämä materiaali ja energia saadaan palautettua uudelleen käyttöön.

Jätteiden palauttaminen raaka-aineiksi vähentää luonnonvarojen kulutusta

Kertaalleen valmistetun materiaalin työstäminen uudelleen raaka-aineeksi vie usein vähemmän energiaa ja luonnonvaroja kuin uuden tuotteen valmistaminen neitseellisistä raaka-aineista. Metalli, lasi ja puhdas muovi soveltuvat lähes sellaisenaan uusien metalli-, lasi- ja muovituotteiden valmistukseen. Keräyspaperi soveltuu uuden sanomalehden ja pehmopapereiden raaka-aineeksi. Biojäte voidaan käsitellä biokaasulaitoksessa ja kompostoimalla mullaksi tai peltojen ravinnelähteeksi. Kartongista ja pahvista voidaan valmistaa hylsyjä ja pakkauskartonkia.

Jätteiden avulla voidaan hillitä ilmastonmuutosta myös käyttämällä niitä energiantuotannossa fossiilisten polttoaineiden sijaan. Monet jätteistä soveltuvat polttoaineiksi sellaisenaan. Lisäksi biohajoavista jätteistä voidaan tuottaa kaasumaista polttoainetta käsittelemällä ne biokaasulaitoksessa.

Tuottajatahot