Kotitalouksien kulutuksella on merkittävä ilmastovaikutus

Kulutuksen hiilijalanjälki on suurin vauraissa maissa

Jopa 72 % maailman kasvihuonekaasupäästöistä on kotitalouksissa tapahtuvan kulutuksen aiheuttamaa [1]. Kotitalouksilla on siten myös merkittävä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Jotta päästäisiin Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteeseen enintään 1,5 asteen lämpötilannoususta esiteolliseen aikaan verrattuna, maailman kasvihuonekaasupäästöjen tulisi laskea maailmanlaajuisesti lähes 90 % vuodesta 2020 vuoteen 2050 mennessä. Tämä edellyttää kotitalouksien kasvihuonekaasupäästöjen merkittävää pienenemistä ja kulutustottumusten muutoksia. [2]

Kulutuksesta aiheutuvat päästöt jakautuvat hyvin epätasaisesti eri maiden kesken: korkeimman tulotason maat, joiden osuus maailman väestöstä on 16 prosenttia, aiheuttavat kulutuksellaan 46 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Köyhimmissä maissa asuvien osuus maailman väestöstä on 9 prosenttia, mutta heidän osuutensa kasvihuonekaasupäästöistä vain 0,4 prosenttia. Myös maiden sisäiset erot asukkaiden välillä ovat suuret. [3]

Hiilijalanjälki mittaa tuotteen, palvelun tai toiminnan elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä. Kotitalouksien kohdalla se koostuu suorista päästöistä (esim. kulkuneuvojen ja lämmityksen polttoaineet) ja epäsuorista päästöistä (tuotteisiin ja palveluihin sitoutuneet päästöt). Suomessa asukkaan hiilijalanjäljen keskiarvo on 10,4 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO₂-ekv.) vuodessa, ja vastaavat luvut ovat esimerkiksi Japanissa 7,6, Kiinassa 4,2, Brasiliassa 2,8 ja Intiassa 2 tonnia CO₂-ekv. vuodessa (kuva 1). On esitetty, että keskimääräisen hiilijalanjäljen tulisi globaalisti laskea 2,5 tonniin vuoteen 2030 mennessä, ja edelleen 1,4 tonniin vuoteen 2040 ja 0,7 tonniin vuoteen 2050 mennessä. Tämä olisi linjassa Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen tavoitteen kanssa. Ilmastotavoitteiden ja hiilijalanjäljen välillä onkin nykyisellään suuri kuilu etenkin vauraammissa maissa. [4]

Asuminen, liikkuminen ja ruoka muodostavat valtaosan hiilijalanjäljestä

Suomalaisten hiilijalanjälki muodostuu liikkumisesta (noin 30 %), asumisesta ja siihen liittyvästä energiankäytöstä (noin 25 %), elintarvikkeista (noin 20 %) ja muista tavaroista ja palveluista (noin 25 %). Kotitalouksien kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt ovat vuodesta 2000 eteenpäin pysyneet pitkälti samalla tasolla tai nousseet, vaikka Suomen kansalliset päästöt ovatkin samalla aikavälillä laskeneet. Keskeisenä syynä siihen, ettei kotitalouksien hiilijalanjälki ole pienentynyt vastaavalla tavalla on, että osa noin puolet suomalaisten hiilijalanjäljestä syntyy ulkomailla, eivätkä päästöt siten näy alueperusteisessa päästölaskennassa. [5], [6]

Kun tarkastellaan, miten suomalaisten hiilijalanjäljen osa-alueet ovat muuttuneet vuosina 2000–2016, käy ilmi, että suhteellisesti eniten ovat kasvaneet tietoliikenteen ja ulkomaan matkailun hiilijalanjäljet, jotka ovat lähes kaksinkertaistuneet, vaikka niiden osuus keskimääräisestä kokonaishiilijalanjäljestä onkin pieni. Asumisen energiankäytön hiilijalanjälki oli puolestaan tällä aikavälillä laskenut 14 prosenttia johtuen muun muassa sähkön ja lämmön tuotannon muuttumisesta vähäpäästöisempään suuntaan. Energiankulutuksen hiilijalanjälki vaihtelee vuosittain eniten, ja on riippuvainen kunkin vuoden sääolosuhteista ja lämmitystarpeesta. [5]

Hiilijalanjälki kasvaa, kun tulot kasvavat

Jokainen kulutettu euro synnyttää päästöjä. Suurituloisilla kotitalouksilla hiilijalanjälki on pääsääntöisesti suurempi kuin pienituloisilla, sillä tulojen kasvaessa kulutusmenot ja siten myös hiilidioksidipäästöt tyypillisesti kasvavat. [7] Kun suomalaiset kotitaloudet jaetaan tulotason mukaan kymmenyksiin ja tarkastellaan ylimmän ja alimman tulokymmenyksen välisiä eroja, käy ilmi, että ylimmässä tulokymmenyksessä asumisen ja ruuan hiilijalanjälki on kaksi kertaa suurempi kuin alimmassa tulokymmenyksessä. Liikkumisen hiilijalanjälki on puolestaan lähes nelinkertainen ylimmässä tuloluokassa verrattuna alimpaan tuloluokkaan, ja muiden tavaroiden ja palveluiden hiilijalanjälki yli kolminkertainen. [8]

Hiilijalanjäljen suuruus ja sen koostumus vaihtelevat paitsi tulotason, myös kotitaloustyypin ja elämäntilanteen mukaan. Esimerkiksi liikkumisen osuus hiilijalanjäljessä on Suomessa suurin lapsettomilla pareilla ja seuraavaksi suurin kahden huoltajan lapsiperheillä. Liikkumisen määrään vaikuttavat muun muassa elämänvaiheen aktiivisuus ja käytettävissä olevat tulot. Asumisen hiilijalanjälki on puolestaan suurin yli 64-vuotiaiden talouksissa, mikä voi selittyä sillä, että heistä moni asuu samassa tilavahkossa asunnossa, jossa on aiemmin asunut lasten kanssa. [8]

Kulutuksen tehokkuuden parantaminen ei riitä ilmastotavoitteiden saavuttamiseen

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen on tyypillisesti pyritty vähentämällä tuotannon päästöintensiivisyyttä, niin että päästöjä syntyy vähemmän tuotettuja tavaroita ja palveluita kohti. Tuotannon päästöintensiivisyys onkin monilla aloilla viime vuosikymmeninä pienentynyt merkittävästi. Tämän tehostumisen hyötyjä vähentää kuitenkin niin sanottu rebound-ilmiö, jolla tarkoitetaan, että esimerkiksi tehokkuuden paranemisesta koituvat säästöt ja hintojen aleneminen johtavat kulutuksen lisääntymiseen tai siirtymiseen toisiin kohteisiin, mikä voi kumota syntyneet päästövähennykset. [6], [4] Esimerkiksi vuosina 2000–2016 tuotannon päästöintensiivisyys pieneni lähes kaikissa tuoteryhmissä, mutta siitä huolimatta Suomen kotitalouksien hiilijalanjälki kasvoi tänä aikana 12 prosentilla. [5], [6] Rebound-ilmiön vuoksi kulutuksen kokonaishiilijalanjäljen tarkastelu on tärkeää, sillä parannukset kulutuksen yksittäisillä osa-alueilla eivät välttämättä johda kokonaispäästöjen vähenemiseen. [4], [9]

Tuotannon ja luonnonvarojen kulutuksen tehostamisen sijaan on alettu yhä enemmän puhua ekologisesta kantokyvystä, kulutuksen rajoista, sosiaalisesta kestävyydestä ja kohtuullisuudesta (sufficiency). Tässä on avainasemassa, että kulutus pysyy maapallon ekologisen kantokyvyn rajoissa ylittämättä niitä, mutta tyydyttää samalla ihmisten perustarpeet ja tarjoaa riittävän hyvinvoinnin ja elintason kaikkialla maailmassa. [6], [10]

Kulutuksen hiilijalanjälkeä voidaan pienentää useilla toimilla

Kulutuksen hiilijalanjäljen rakenne vaikuttaa siihen, mitkä keinot ovat tehokkaimpia päästöjen vähentämisessä. Esimerkiksi liikkumisen hiilijalanjäljestä keskimäärin 80 prosenttia aiheutuu henkilöautolla ja 13 prosenttia lentokoneella matkustamisesta. Ruuan hiilijalanjäljestä suurimman osan muodostavat liha ja maitotuotteet, arviointitavasta riippuen yhteensä 50-80 prosenttia, ja syömäkelpoisen ruuan päätyminen jätteeksi aiheuttaa ruuan hiilijalanjäljestä arviolta 5 prosenttia. Asumisen hiilijalanjäljestä yli 80 prosenttia aiheutuu lämmön ja sähkön kulutuksesta. Tavaroiden ja palveluiden hiilijalanjälki puolestaan jakaantuu tasaisemmin useiden pienempien lähteiden kesken. [6] Tärkeimpiä keinoja pienentää hiilijalanjälkeä kulutuksen eri osa-alueilla on koottu taulukkoon 1.

Yksilöiden ja kotitalouksien väliset erot kulutuksen rakenteessa ja siten myös tehokkaimmissa päästövähennyskeinoissa ovat suuria. Esimerkiksi paljon lentomatkoja tekevillä lentämisen välttäminen voi olla tehokkain yksittäinen keino pienentää hiilijalanjälkeä, kun taas paljon autoilevalla autoilun vähentäminen tai vaihtaminen sähköautoon voivat tuoda suuremmat päästövähennykset. Myös eri maiden välillä on esimerkiksi maantieteestä, yhdyskuntarakenteesta, energiantuotannosta ja ruokavaliosta johtuvia eroja siinä, mitkä ovat tehokkaimpia ja helpoimpia keinoja vähentää kulutuksen päästöjä. [4]

Asuinpaikalla on suuri vaikutus vähähiilisten vaihtoehtojen toteuttamismahdollisuuksiin. Asuinpaikka määrittää esimerkiksi sen, kuinka helposti automatkat on mahdollista korvata muilla kulkutavoilla tai mikä on esimerkiksi paikallisen kaukolämmön tuotantotapa. Mahdollisuudet vaikuttaa energiatehokkuuteen ovat parhaat uudisrakentamisessa ja rakennusten peruskorjauksissa [6]

Ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää merkittäviä muutoksia kulutuksessa ja tuotannossa

Jotta kulutuksen hiilijalanjälki pienenisi 1,5 asteen ilmastotavoitteiden mukaisesti, päästövähennysten tulee olla huomattavia jo vuoteen 2030 mennessä (kuva 1). Vuoden 2050 tavoitteeseen pääseminen edellyttää yhä laajempaa keinovalikoimaa vähähiilisiä vaihtoehtoja kulutukseen, ja myös energiantuotannon ja infrastruktuurin täytyy voimakkaasti tukea vähähiilisiä elämäntapoja. [4], [7]

Energian, ruuan ja tavaroiden tuotannon hiili-intensiivisyydellä ja yhdyskuntarakenteella on ylipäätään suuri merkitys kulutuksen hiilijalanjäljelle. On kuvaavaa, että suomalaisille kotitalouksille laadittu niin sanottu viitebudjetti, joka kuvaa kohtuullista minimikulutusta tietyssä elämäntilanteessa ja ajassa, on sekin ilmastovaikutukseltaan noin kaksinkertainen verrattuna globaaliin 1,5 asteen tavoitteeseen hiilijalanjäljestä vuodelle 2030. [6] Hiilijalanjäljen pieneneminen ilmastotavoitteiden mukaisesti edellyttää siten muutoksia sekä tuotannon että kulutuksen tasolla. On alettu puhua koko yhteiskunnan ekologisesta jälleenrakennuksesta. Tällä tarkoitetaan murrosta, jossa asumisen, liikkumisen, ruuan ja energiantuotannon rakenteet ja käytännöt muutetaan vähähiilisiksi, ja jossa julkisvallalla on merkittävä rooli. [11]

Laskurit auttavat arvioimaan hiilijalanjälkeä

Kulutuksen hiilijalanjäljen arvioimiseen on kehitetty erilaisia laskureita, jotka antavat käyttäjälle tietoa oman kulutuksen hiilijalanjäljestä. Tuloksia verrataan suomalaisten keskimääräiseen hiilijalanjälkeen ja ehdotetaan toimenpiteitä hiilijalanjäljen pienentämiseksi.

Esimerkkejä kulutuksen hiilijalanjälkilaskureista ovat Suomen ympäristökeskuksen kehittämä Ilmastodieetti ja Sitran kehittämä Elämäntapatesti.