Suomen ilmastopolitiikalla pyritään vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Suomen ilmastopolitiikalle luovat puitteet YK:n ilmastosopimus, Kioton pöytäkirja ja Pariisin ilmastosopimus sekä EU:n ilmastopolitiikka. Kansallisesti politiikkaa ohjataan muun muassa energia- ja ilmastostrategian, keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman, ilmastolain ja sopeutumissuunnitelman avulla. Ilmasto- ja energiapolitiikallaan Suomi pyrkii vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään, lisäämään uusiutuvien energialähteiden osuutta, parantamaan energiatehokkuutta ja edistämään ilmastonmuutokseen sopeutumista.

Kansainväliset sopimukset ja EU ohjaavat Suomen ilmastotoimia

Suomen ilmastopoliittisille toimille asettavat puitteet YK:n ilmastosopimus [1], [2], sitä täydentävä ja teollisuusmaita velvoittava Kioton pöytäkirja [3], [4], kaikkia sopimusosapuolia velvoittava Pariisin ilmastosopimus [5], [6] sekä Euroopan unionin (EU) ilmasto- ja energiapolitiikka [7]. Kansainvälisessä ilmasto¬politiikassa Suomi toimii osana Euroopan unionia. Suomi on ratifioinut eli vahvistanut sekä ilmastosopimuksen että Kioton pöytäkirjan ja Pariisin ilmastosopimuksen yhdessä muiden EU:n jäsenmaiden kanssa. [8], [9]

Kioton pöytäkirjan ensimmäisellä velvoitekaudella, eli vuosina 2008–2012, Suomen tavoitteeksi oli asetettu kasvihuonekaasupäästöjen vakiinnuttaminen keskimäärin vuoden 1990 tasolle (71 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2-ekv.)). Tämän tavoitteen Suomi on saavuttanut. [8] Kioton pöytäkirjan toisella velvoitekaudella, eli vuosina 2013–2020, EU:n vähennystavoite on 20 prosenttia vuoden 1990 päästötasoon verrattuna. EU ja Suomi sen osana sitoutuivat tähän tavoitteeseen jo vuonna 2008 EU:n ilmasto- ja energiapaketissa. [7]

Tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä eri aloilla monin eri keinoin

Kasvihuonekaasujen päästövähennystavoitteet vuosille 2020 ja 2030 ovat erilaiset EU:n päästökauppaan kuuluvilla ja siihen kuulumattomilla aloilla (taulukko 1). Päästökauppasektorilla EU-mailla on yhteinen päästövähennystavoite, mutta päästökauppaan kuulumattomilla aloilla on maakohtaiset velvoitteet vähentää päästöjä. Päästökauppasektoriin kuuluvat suuret teollisuus- ja energiantuotantolaitokset. Päästökaupan ulkopuolisiin aloihin kuuluvat puolestaan liikenne, maatalous, erillislämmitys, jätehuolto, fluoratut kasvihuonekaasut ja työkoneet. EU:n jäsenmaakohtaiset päästövähennystavoitteet päästökaupan ulkopuolisille sektoreille on sovittu EU:n taakanjakopäätöksessä. [10]

Päästökauppasektorilla EU-maiden yhteinen tavoite on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 43 prosenttia vuoteen 2030 verrattuna vuoteen 2005. [11] Vuoden 2020 tavoite on 21 prosenttia vuoden 2005 tasosta. Suomessa päästökauppasektorin osuus kokonaispäästöistä oli hieman alle puolet (45 prosenttia vuonna 2017) [12].

Suomella on siis maakohtainen velvoite vähentää päästökaupan ulkopuolisilla aloilla syntyviä kasvihuonekaasupäästöjään. Vuoteen 2030 mennessä päästöjä tulee vähentää 39 prosenttia vuoden 2005 tasosta. Vuoden 2020 vastaava tavoite on 16 prosenttia vuoden 2005 tasosta. [11] Suomen päästökehitys on ollut suotuisaa, ja onkin todennäköistä, että sekä vuodelle 2020 ja että vuodelle 2030 asetetut tavoitteet saavutetaan, kun keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa (KAISU) [13] listatut toimet toteutetaan [14].

Eri toimialojen kasvihuonekaasujen päästöjä vähennetään eri toimilla. Toimet esimerkiksi parantavat energiatehokkuutta, edistävät uusiutuvan energian käyttöä, tutkimusta, teknologiaa ja innovaatioita, tiivistävät yhdyskuntarakennetta sekä edistävät joukko- ja kevyttä liikennettä. Keinoja ja toimenpiteitä päästövähennyksien saavuttamiseksi on linjattu energia- ja ilmastostrategiassa [11] ja keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa (KAISUssa). [13], [11] Ohjauskeinovalikoimaan kuuluvat muun muassa lainsäädäntö, verot, maksut, rahoitus, koulutus ja viestintä sekä palveluiden kehittäminen [11], [13].

Taulukko 1. EU:n ja Suomen ilmasto- ja energiatavoitteet vuosille 2020 ja 2030 [11], [7].

Tavoitteet

EU

2020

Suomi

2020

EU

2030

Suomi

2030

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 1)-20 %EU-tason tavoiteVähintään -40 %EU-tason tavoite
Päästökauppasektorin päästöt 2)-21 %EU-tason tavoite-43 %EU-tason tavoite

Päästökaupan ulkopuolisen sektorin päästöt 2)

-10 %-16 %-30 %-39 %
Uusiutuvien energialähteiden osuus energian loppukulutuksesta 20 % 38 % 32 % 50 %
Biopolttoaineiden osuus tieliikenteen polttoaineista 10 % 20 % 14 % 30 %1
Energiatehokkuuden parantaminen 3)+20 %EU-tason tavoite+32,5 %EU-tason tavoite

1) vertailuvuosi 1990 2) vertailuvuosi 2005 3) verrattuna vuonna 2007 arvioituun kehitykseen 1 Liikenteen biopolttoaineiden energiasisällön fyysinen osuus kaikesta tieliikenteen myydystä polttoaineesta.

Energiatehokkuutta ja uusiutuvan energian osuutta lisätään tavoitteiden saavuttamiseksi

Energiatehokkuuden parantamisella on tärkeä rooli kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Sille on asetettu EU:n yhteinen tavoite vuosille 2020 ja 2030 (taulukko 1). Se tarkoittaa, että jäsenmaiden tulee yhteisesti varmistaa, että EU:n tavoite toteutuu. Suomessa energiatehokkuutta parannetaan ensisijaisesti vapaaehtoisilla energiatehokkuussopimuksilla. [11], [15] Kaudella 2021–2030 jäsenmaiden täytyy yhteisen tavoitteen lisäksi parantaa energiatehokkuutta vuosittain 0,8 prosenttia [7].

Suomelle on EU:ssa annettu maakohtainen tavoite nostaa uusiutuvien energianlähteiden osuus vuoteen 2020 mennessä 38 prosenttiin (taulukko 1). Suomi on jo kauan edistänyt uusiutuvien energialähteiden käyttöä ja niiden osuus energian tuotannossa on korkea. Suomi saavutti tavoitteensa jo vuonna 2014, kun uusiutuvan energian osuus loppukulutuksesta oli 38,7 prosenttia [7], [13]. Vuoteen 2030 mennessä Suomi tavoittelee 50 prosentin osuutta energian loppukulutuksesta (taulukko 1) [7], [11].

EU:n jokaiselle jäsenmaalle on annettu tavoitteet nostaa uusituvan energian osuus tieliikenteen polttoaineissa 10 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä, mutta Suomi päätti kansallisesti korkeammasta 20 prosentin tavoitteesta (taulukko1). Tavoite on tarkoitus saavuttaa polttoaineen myyjille asetetun biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen ja lainsäädännön [16] avulla. [11] Vuoteen 2030 mennessä EU:n tavoitteena on nostaa biopolttoaineiden osuus vähintään 14 prosenttiin. Suomen maakohtaisena tavoitteena on 30 prosentin osuus vuoteen 2030 mennessä (taulukko1). [11]

Pitkän aikavälin tähtäimenä on hiilineutraali Suomi

Suomen ilmastopolitiikan pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta [17], [18]. Hiilineutraali tarkoittaa tilannetta, jossa maa tai muu toimija ei tuota lainkaan nettohiilidioksidipäästöjä. Tavoitteena on, että kasvihuonekaasupäästöjä syntyy mahdollisimman vähän, ja jäljelle jäävät päästöt kompensoidaan eli päästöjen vastineeksi toteutetaan päästövähennyksiä muualla tai lisätään hiilinieluja [19].

Ohjeeksi kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa laadittiin vuonna 2014 Energia- ja ilmastotiekartta 2050. Siinä käsitellään erityisesti energian tuotantoa ja energiajärjestelmää, energian kulutusta ja muita sektoreita sekä poikkileikkaavia toimia. Tiekartassa esitetään ja arvioidaan eri vaihtoehtoja päästövähennystoimiksi sekä sitä, miten ne vaikuttavat kustannustehokkuuteen ja yhteiskunnan kilpailukykyyn. Tiekartassa tavoitteeksi asetettiin, että kasvihuone¬kaasu-päästöjä vähennetään 80–95 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä. [17] Tavoite vahvistettiin vuonna 2015 voimaan tulleessa ilmastolaissa [20].

Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että Suomi on hiilineutraali vuonna jo vuonna 2035 ja hiili-negatiivinen nopeasti sen jälkeen [18]. Hiili-negativiisuus tarkoittaa, että ilmakehästä on poistettava tavalla tai toisella kasvihuonekaasuja [21].

Ilmastolain avulla pyritään tehostamaan ilmastopolitiikan tavoitteiden saavuttamista

Suomessa astui kesäkuussa 2015 voimaan ilmastolaki. Sen tavoitteena on tehostaa ja selkeyttää viranomaistoimintaa sekä luoda suunnittelu- ja seurantajärjestelmä ohjaamaan hallinnon toimintaa päästökaupan ulkopuolisten päästöjen vähentämiseksi. Ilmastolaki luo pohjan ilmastopolitiikan pitkäjänteiselle ja kustannustehokkaalle suunnittelulle. Lisäksi se pyrkii vahvistamaan eduskunnan ja yleisön mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kansallisen ilmastopolitiikan suunnitteluun. [20]

Ilmastolaki vahvistaa Suomen pitkän aikavälin vähimmäistavoitteen kasvihuone¬kaasu¬päästöjen vähentämiseksi (80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasosta). Ilmastolaki kattaa sekä ilmastomuutoksen hillinnän että siihen sopeutumisen. Laki on luonteeltaan niin sanottu puitelaki, eli se ei sisällä eri toimialoja koskevaa aineellista lainsäädäntöä.  [20], [22]. Osana ilmastolain toimeenpanoa on laadittu Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuodelle 2030, joka linjaa tarvittavia keinoja päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi päästökaupan ulkopuolisilla aloilla eli liikenteessä, maataloudessa, lämmityksessä ja jätehuollossa. [13]

Sopeutumispolitiikalla lisätään kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen

Suomen päämääränä on varmistaa, että yhteiskunnalla on kyky sopeutua ilmastossa tapahtuviin muutoksiin ja hallita niihin liittyvät riskit. Kansallisessa ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnitelmassa 2022 on esitetty tavoitteet päämäärään pääsemiseksi ja tärkeimmät toimenpiteet lähivuosille. [23]

Kansallisen sopeutumispolitiikan tavoitteena on, että sopeutuminen ilmastonmuutokseen otetaan osaksi normaalia suunnittelua ja toimintaa ja että toimijoilla on tarvittavat menetelmät ilmastoriskien arvioimiseksi ja hallitsemiseksi. Lisäksi tutkimus- ja kehitystyön sekä viestinnän ja koulutuksen avulla on tarkoitus lisätä tietoisuutta sopeutumisesta ja sopeutumiskykyä sekä kehittää uusia sopeutumisratkaisuja. Suunnitelma toteuttaa osaltaan EU:n sopeutumisstrategiaa (2013) [24]. [23] Kansallista sopeutumissuunnitelmaa edelsi Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia (2005) [25]. Suomi oli Euroopan ensimmäinen maa, joka teki sopeutumista koskevan strategian [26], [27].

Eri toimialojen välillä on melko suuria eroja sen suhteen, miten ne ovat alkaneet toteuttaa sopeutumissuunnitelmaa ja kuinka hyvät valmiudet niillä on vastata ilmastoriskeihin. Jotkut alat ovat esimerkiksi kehittäneet omia varoitus- ja seurantajärjestelmiään, kun taas osa toimii lähinnä reaktiivisesti sitten, kun mahdollisia ongelmia ilmenee. [28]

Suomen ilmastopaneeli tukee päätöksentekoa suosituksillaan

Suomen hallituksen ilmastopoliittisen päätöksenteon tueksi asetettiin vuonna 2011 Suomen ilmastopaneeli. Sen tehtävänä on antaa suosituksia hallitukselle sekä edistää tieteen ja politiikan välistä vuoropuhelua ilmastokysymyksissä. Paneelissa on mukana neljätoista ilmastopolitiikan kannalta keskeisten tieteenalojen korkeatasoista tutkijaa. Sen selvitykset ja kannanotot tehdään tieteellisin perustein ja paneelin valitsemilla tavoilla. Eri ministeriöt ja työryhmät voivat antaa paneelille toimeksiantoja mutta eivät vaikuttaa lopputulokseen tai kannanottoihin. [29] Ilmastolain myötä ilmastopaneelista tuli pysyvä elin [20]

 

10.9.2019 (Päivitetty)

Lähteet

  1. Ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus. Valtiosopimus 61/1994. http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1994/19940061/19940061_2
  2. United Nations. 1992. United Nations Framework Convention on Climate Change. 33 p. (pdf) http://unfccc.int/files/essential_background/background_publications_htmlpdf/application/pdf/conveng.pdf
  3. Ilmastomuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton Pöytäkirja. Valtiosopimus 13/2005. http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2005/20050013/20050013_2
  4. United Nations. 1998. Kyoto Protocol to The United Nations Framework Convention on Climate Change. 20 p. (pdf) http://unfccc.int/resource/docs/convkp/kpeng.pdf
  5. Valtioneuvoston asetus 70/2016 Pariisin sopimuksen voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2016/20160076
  6. United Nations. 2015. The United Nations Framework Convention on Climate Change. Adoption of the Paris Agreement. 12 December 2015. 32 p. (pdf) https://unfccc.int/resource/docs/2015/cop21/eng/l09r01.pdf
  7. Ympäristöministeriö. 19.9.2018 (Päivitetty). Euroopan unionin ilmastopolitiikka [Viitattu 15.8.2019.] https://www.ym.fi/fi-FI/Ymparisto/Ilmasto_ja_ilma/Ilmastonmuutoksen_hillitseminen/Euroopan_unionin_ilmastopolitiikka
  8. Ympäristöministeriö. 29.3.2019 (Päivitetty). Kioton pöytäkirja. [Viitattu 15.8.2019.] https://www.ym.fi/fi-FI/Ymparisto/Ilmasto_ja_ilma/Ilmastonmuutoksen_hillitseminen/Kansainvaliset_ilmastoneuvottelut/Kioton_poytakirja
  9. Ympäristöministeriö. 14.2.2019 (Päivitetty). Pariisin ilmastosopimus. [Viitattu 15.8.2019] https://www.ym.fi/fi-FI/Ymparisto/Ilmasto_ja_ilma/Ilmastonmuutoksen_hillitseminen/Kansainvaliset_ilmastoneuvottelut/Pariisin_ilmastosopimus
  10. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/842, annettu 30 päivänä toukokuuta 2018, sitovista vuotuisista kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksistä jäsenvaltioissa vuosina 2021-2030, joilla edistetään ilmastotoimia Pariisin sitoumusten täyttämiseksi, sekä asetuksen (EU) N:o 525/2013 muuttamisesta. Euroopan unionin virallinen lehti156/26. (pdf) https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32018R0842&from=en
  11. Työ- ja elinkeinoministeriö. 2017. Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 4/2017. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki. 119 s. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-190-6
  12. Tilastokeskus. 2017. Suomen kasvihuonekaasupäästöt 2017. Suomen virallinen tilasto (SVT): Kasvihuonekaasut [verkkojulkaisu] [viitattu: 26.3.2019]. http://www.stat.fi/til/khki/2017/khki_2017_2018-05-24_kat_001_fi.html
  13. Ympäristöministeriö. 2017. Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030. Kohti ilmastoviisasta arkea. Ympäristöministeriön raportteja 21/2017. Ympäristöministeriö, Helsinki. 142 s. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-4748-7
  14. Ympäristöministeriö 2019. Ilmastovuosikertomus 2019. Ympäristöministeriön julkaisuja 2019:12. Ympäristöministeriö, Helsinki 2019. 50 s. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-361-017-0
  15. Motiva Oy. Energiatehokkuussopimukset. [Viitattu 28.3.2019.] http://www.energiatehokkuussopimukset2017-2025.fi/
  16. Laki biopolttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä 446/2007 https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070446
  17. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea. 2014. Energia- ja ilmastotiekartta 2050. Parlamentaarisen energia- ja ilmastokomitean mietintö 16. päivänä lokakuuta 2014. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Energia ja ilmasto 31/2014. 75 s. (pdf) https://tem.fi/documents/1410877/2859687/Energia-+ja+ilmastotiekartta+2050+21102014.pdf
  18. Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019. Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:23. Helsinki 2019. 211 s. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-756-7
  19. Valtioneuvoston kanslia. 2010. Ilmasto- ja energiasanasto. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki. 96 s. (pdf) https://vnk.fi/documents/10616/3457861/Ilmasto-+ja+energiasanasto+%28fi-en%29
  20. Ilmastolaki 609/2015. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20150609
  21. Seppälä, J., Alestalo, M., Ekholm, T, Kulmala, M., & Soimakallio, S. 2014. Hiilineutraalisuuden tavoittelu – mitä se on missäkin yhteydessä. Suomen ilmastopaneeli. 18 s. (pdf) https://www.ilmastopaneeli.fi/wp-content/uploads/2018/10/Hiilineutraalisuuden-tavoittelu-mita-se-on-missakin-yhteydessa.pdf
  22. Ympäristöministeriö. 16.4.2019 (Päivitetty). Ilmastolainsäädäntö [Viitattu 3.4.2019.] https://www.ym.fi/fi-FI/Ymparisto/Lainsaadanto_ja_ohjeet/Ilmastolainsaadanto
  23. Maa- ja metsätalousministeriö. 2014. Kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma 2022. Valtioneuvoston periaatepäätös 20.11.2014. Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki. 39 s. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-453-860-2
  24. Euroopan komissio. 2013. EU:n strategia ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle. Bryssel 16.4.2013. COM(2013) 216. 12 s. http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2013:0216:FIN:FI:PDF
  25. Maa- ja metsätalousministeriö. 2005. Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia. Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki. MMM:n julkaisuja 1/2005. 276 s. http://urn.fi/URN:ISBN:952-453-200-X
  26. Swart, R., Biesbroek, R., Binnerup, S., Carter, T. R., Cowan, C., Henrichs, T., Loquen, S., Mela, H., Morecroft, M., Reese, M. & Rey, D. 2009. Europe Adapts to Climate Change: Comparing National Adaptation Strategies. PEER Report No 1. Partnership for European Environmental Research, Helsinki. 280 p. (pdf) https://www.peer.eu/fileadmin/user_upload/publications/PEER_Report1.pdf
  27. European Environment Agency, EEA. 2014. National adaptation policy processes in European countries – 2014. European Environment Agency, Copenhagen. EEA Report No 4/2014. 130 p. http://www.eea.europa.eu/publications/national-adaptation-policy-processes
  28. Mäkinen, K., Sorvali, J., Lipsanen, A., & Hildén, M. 2019. Kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelman 2022 toimeenpanon väliarviointi. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 2019:11. Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki. 173 s. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-366-000-7
  29. Suomen ilmastopaneeli. [Viitattu 3.4.2019.] https://www.ilmastopaneeli.fi/

Tuottajatahot