Maankäytön suunnittelu ja hiilinielut

Kunnat voivat vaikuttaa maankäytön suunnittelullaan hiilinielujen ylläpitoon, säilymiseen ja lisäämiseen. Tärkeintä on eheän yhdyskuntarakenteen tukeminen, haja-asutuksen leviämisen estäminen, suurten yhtenäisten metsäalueiden säilyttäminen, ekologisten yhteyksien varjelu sekä viherverkostojen ja virkistysalueiden kehittäminen luonnonarvoja uhkaamatta.

 

Alueiden käytön ja rakentamisen ohjaus

Maankäytön suunnittelulla ohjataan alueiden käyttöä ja rakentamista. Suunnitteluvälineisiin kuuluvat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava (kuva 1). Valtioneuvoston linjaamien valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoitus on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien seikkojen huomioon ottaminen maakuntien ja kuntien kaavoituksessa.  Maakuntakaava ja yleiskaava ovat yleispiirteisiä ja ohjaavat yksityiskohtaisempien asemakaavojen laatimista. Jos asemakaavaa ei ole laadittu, ne voivat ohjata myös suoraan maankäyttöä. Maakuntakaavan laatii ja hyväksyy maakunnan liitto. Yleis- ja asemakaavat laaditaan ja hyväksytään kuntatasolla.

Kaavoitushierarkia

Kuva 1. Maankäytön suunnittelun kaavoitushierarkia [1].

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet tarkistettiin 2008, jolloin ilmastonmuutoksen hillitseminen otettiin tavoitteissa huomioon. Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa ei kuitenkaan varsinaisesti mainita hiilinielujen säilyttämistä.

Monet tavoitteet kuitenkin kohdistuvat metsäalueiden säilyttämiseen. Tavoitteissa muun muassa korostetaan yhdyskuntarakenteen eheyttämisen tärkeyttä. Taajamien viheralueiden tulisi muodostaa yhtenäisiä kokonaisuuksia, ja suuria metsä- tai peltoalueita ei saisi pirstoa ilman erityistä syytä. Ekologisia yhteyksiä suojelualueiden ja muiden merkittävien luontokohteiden välillä tulee varjella ja edistää. Virkistyskäyttöä tulee kehittää suojelutavoitteita vaarantamatta. Maakuntakaavoituksessa tulisi huomioida erityisesti ylikunnallisesti merkittävät virkistysalueet ja niitä yhdistävien viheralueverkostojen jatkuvuus. Teitä ja raideliikennettä rakennettaessa pitäisi ottaa huomioon niiden maisemaa pirstova vaikutus ja pyrkiä minimoimaan haitat.

Maakuntakaavassa voidaan yleisellä tasolla rajata suojeltavia ja kehitettäviä alueita sekä merkitä tärkeitä viheryhteyksiä ja virkistysalueita. Maakuntakaava ohjaa kuntarajat ylittävää maankäyttöä pitkällä ja keskipitkällä aikavälillä huomioiden maakunnan erityispiirteet. Se ei puutu kuntien sisäiseen kaavoitukseen, ellei kaavoituksella ole vaikutuksia myös muihin lähialueisiin. Esimerkiksi suuren kauppakeskuksen rakentaminen lisää liikennettä myös ympäröivissä kunnissa. Maakuntakaavassa voidaan muun muassa suojelumääräyksillä ohjata metsien käyttöä ja alueiden rakennuskäyttöön ottamista. Suojelumääräys voidaan antaa vain, jos alueella on lain edellyttämiä erityisiä ympäristöarvoja. Kuntalaiset ja yhdistykset voivat osallistua heitä koskevan maakuntakaavan laatimiseen ja siten puolustaa esimerkiksi metsäalueiden säilyttämistä. Osallistumismahdollisuuksista on lisää tietoa ympäristöhallinnon sivuilla. 

Yleiskaava on kunnan oma yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Siinä sijoitetaan paikoilleen yhdyskunnan eri toiminnot, kuten asutus, palvelut, työpaikat ja virkistysalueet sekä esitetään niiden välisten yhteyksien järjestäminen. Yleiskaava voi myös koskea jotain tiettyä aihetta, kuten viherverkostoa. Asemakaavassa puolestaan määritellään tarkemmin yksittäisten alueiden tuleva käyttö: mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin ja millä tavalla. Asemakaava voi koskea hyvin pientäkin aluetta, joskus jopa yksittäistä tonttia. Yleis- ja asemakaavoilla voidaan vaikuttaa yksityiskohtaisesti kunnan alueella olevien metsien, puistojen ja muiden virkistysalueiden säilymiseen ja kehitykseen. Uusia asuinalueita kaavoitettaessa tulisi huolehtia, ettei tärkeitä luontoarvoja menetetä.

Kuntien erityismahdollisuudet

Kunnat voivat vaikuttaa omalla maankäytön suunnittelullaan hiilinielujen ylläpitoon, säilymiseen ja lisäämiseen. Tärkeintä on eheän yhdyskuntarakenteen tukeminen, haja-asutuksen leviämisen estäminen, suurten yhtenäisten metsäalueiden säilyttäminen, ekologisten yhteyksien varjelu ja viherverkostojen sekä virkistysalueiden kehittäminen luonnonarvoja uhkaamatta. Kunta voi myös metsittää käyttämättömäksi jääneitä pelto- ja rakennusalueita.

Kuntien on yleis- ja asemakaavoituksessaan noudatettava valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita ja maakuntakaavaa. Niiden puitteissa kunta voi omalta osaltaan huolehtia paikallisten metsien säilymisestä ja lisäämisestä. Hyvä väline tähän tarkoitukseen on teemayleiskaava, jossa metsät ja viheryhteydet huomioidaan erityisesti. Siten ne eivät jää muiden maankäyttötavoitteiden jalkoihin.

Uudet kaavoitettavat alueet tulisi sijoittaa valmiin yhdyskuntarakenteen jatkumoksi. Kaavoitusta tulisi miettiä pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi kunnan reuna-alueille rakennetut omakotitalot voivat tulevaisuudessa rajoittaa kunnan eheää kasvua. Haja-asutusta tulisi ohjata kyliin ja satelliittialueille, joista on julkisen liikenteen kulkuyhteys kunnan keskustaan. Näin metsät ja muut viheralueet pysyvät suurina yhtenäisinä alueina. Kuvassa 2 on esitetty pienen saksalaiskaupungin, Herdecken, ja Espoon yhdyskuntarakenteen estevaikutuksia eläinten liikkumiseen. Herdecke on hyvä esimerkki tiiviisti rakennetusta kaupungista, jossa metsäalueet on säilytetty yhtenäisinä.

Herdecken ja Espoon yhdyskuntarakenteet © SYKE

Kuva 2. 3D-mallinnus saksalaisen Herdecken (vas.) ja Espoon yhdyskuntarakenteen estevaikutuksista eläinten liikkumiselle. Punaiset ja oranssit alueet ovat vaikeita esteitä [2].

Lähteet

  1. Ympäristöministeriö 2004. Ympäristöministeriön esite: Maakuntakaava. http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=23555&lan=fi
  2. Väre S. & Krisp J. 2005. Ekologinen verkosto ja kaupunkien maankäytön suunnittelu. Edita Prima Oy, Helsinki 2005. http://www.environment.fi/default.asp?contentid=301770&lan=fi

Tuottajatahot