Napamerien jääpeite hupenee

Merijää peittää noin 5 % maapallon meripinta-alasta. Valtaosa jäästä on napa-alueitten merillä. Pohjoisen jäämeren jääpeitteen ala on kutistunut 1970-luvulta lähtien ja viimeisten kymmenen vuoden aikana sulaminen on kiihtynyt.

Merijää kasvaa ja sulaa vuodenaikojen mukaan

Pohjoisilla merialueilla jään pinta-ala on laajimmillaan helmi-maaliskuussa, jolloin merijään pinta-ala on keskimäärin noin 15 miljoonaa neliökilometriä. Ennen vuotta 2000 merijään laajuus sulamiskauden lopussa, syyskuussa, vaihteli 6,2–8,0 miljoonan neliökilometrin välillä, mutta viimeisien vuosien aikana jään peittämää merta on ollut ainoastaan 3,6–6 miljoonaa neliökilometriä. Kesäkaudesta sulamatta selvinneestä jääkentästä muodostuu monivuotista jäätä.

Merijään paksuus vaihtelee alueellisesti hyvinkin paljon. Euroopan puoleisella alueella merijää on pääasiassa yksivuotista jäätä ja sen paksuus on metristä kahteen. Pohjoisnavan tuntumassa merijää on tyypillisesti toisen tai kolmannen vuoden jäätä ja sen paksuus on noin kahdesta kolmeen metriä. Paksuimmat jäät löytyvät Lincolninmereltä, jossa jään paksuus on neljästä viiteen metriä.

Eteläisellä jäämerellä jäätä on syyskuussa 19 ja helmikuussa 3 miljoonaa neliökilometriä. Jään paksuus on tyypillisesti alle metrin.

Merijää muokkaa ilmastoa

Vaikka meriä kattava jääpeite on ohut, sen vaikutus ilmastoon on suuri. Jää ja sitä peittävä lumi ovat hyviä lämmöneristeitä. Talvisin jään peittämillä alueilla ilma voi olla jopa 40 astetta kylmempää kuin jään alla vellova sula merivesi.

Jää heijastaa voimakkaasti auringonsäteilyä. Kuivan uuden pakkaslumen peittämä jää heijastaa tulevasta auringonsäteilystä jopa 80–90 %, sulava vetinen jää 40–50 % ja avomeri alle 10 %. Niinpä lumen ja jään sulaessa yhä suurempi osa auringonsäteilyn tuomasta energiasta imeytyy jäähän tai mereen, mikä kiihdyttää ilmaston lämpenemistä (lumeen ja jäähän liittyvä ilmastonmuutoksen palauteilmiö).

Napamerien jään laajuus © U.S. National Snow and Ice Data Center

Kuva 1. Merijään laajuuden keskimääräinen vuodenaikainen vaihtelu vuosina 1979–2000 pohjoisilla (ylärivin kuvat) ja eteläisillä (alarivi) merialueilla. Vasemman sarakkeen kuvat ilmaisevat tilanteen helmikuussa (talvi pohjoisessa, kesä etelässä), oikea sarake syyskuussa (kesä pohjoisessa, talvi etelässä). Värit ilmaisevat jään pinta-alaosuuden. Siniset alueet ovat jäättömiä ja punaiset kokonaan jäässä; keltaisilla ja vihreillä alueilla jääpeite on hajanainen. [1]

Merijään sulamisvedet eivät nosta meren pintaa

Arkhimedeen lain perusteella pinnalla kelluvan merijään sulaminen ei itsessään aiheuta merenpinnan nousua. Merijään sulaminen kuitenkin kiihdyttää ilmaston lämpenemistä ja siksi pitemmän päälle epäsuorasti nostaa myös meren pintaa.

Pohjoisten merien jäät vähentyneet

Merijää on herkkä ilmaston muuttumista osoittava kuumemittari. Koska jääpeite on suhteellisen ohut, ei sen sulattamiseen vaadittava lämpömäärä ole järin suuri. Niinpä ilmaston pienikin lämpeneminen näkyy nopeasti merijään pinta-alan kutistumisena.

Pohjoisilla merialueilla erityisesti merijään vuosittainen pienin laajuus on vähentynyt huomattavasti. Esimerkiksi vuoden 2007 syyskuussa merijään pinta-ala oli  kutistunut niinkin pieneksi kuin 4,1 miljoonaan neliökilometriin ja lähes yhtä vähiin se suli myös vuonna 2011. Vuoden 2012 syyskuussa merijään laajuus saavutti kaikkien aikojen pienimmän arvon, 3,41 miljoonaa neliökilometriä.

Arktisen merijään kehitys 1953-2010

Kuva 2. Merijään laajuuden muutokset Pohjoisella jäämerellä vuodesta 1953 vuoden 2010 syyskuuhun asti. Sininen käyrä kertoo jään pinta-alan poikkeaman jakson 1968–1996 keskiarvosta kuukausittain (yksikkö: jakson 1968–1996 keskihajonta). Lila käyrä on 12 kuukauden keskiarvo.[2]

Tulevaisuudessa häämöttää sula napameri

Näyttää ilmeiseltä, että joskus tulevaisuudessa Pohjoinen jäämeri on kesällä kokonaan sula. Siten napameri muuttuisi aikaa myöten Itämeren kaltaiseksi vain talvisin jäätyväksi mereksi. Ilmastomallien mukaan muutos olisi melko hidas, ja kesäinen jääpeite katoaisi kokonaan vasta joskus tämän vuosisadan jälkipuolella. Viime vuosikymmeninä merijään määrä on kuitenkin vähentynyt nopeammin kuin ilmastomallit ovat simuloineet. Jos kehitys jatkuu yhtä nopeana, Pohjoinen jäämeri saattaa menettää kesäisen jääpeitteensä jo lähivuosikymmeninä.

Myös Eteläisellä jäämerellä jään ennustetaan vähenevän lähimmän sadan vuoden aikana, mutta selvästi hitaammin kuin pohjoisilla merillä. [3], [4]

Lähteet

  1. NSIDC State of the Cryosphere - Sea Ice http://nsidc.org/sotc/sea_ice.html [viitattu 9.9.2011]
  2. NSIDC Arctic Sea Ice Before Satellites http://nsidc.org/icelights/2011/01/31/arctic-sea-ice-before-satellites/#more-9 [Viitattu 9.9.2011]
  3. Nevanlinna, H. (toim.), Muutamme ilmastoa. Karttakeskus, 2008. s.147-151.
  4. Smith, L.C., 2011: Uusi pohjoinen - maailma vuonna 2050. Ursa, 378 s.

Tuottajatahot