Sopeutumispolitiikka

Sopeutumistoimien koordinointi ja vastuu niiden ohjauksesta on hajaantunut eri hallinnontasoille. YK ja Euroopan unioni luovat parhaillaan kansainvälistä sopeutumisohjausta. Myös kansallisella tasolla on jo herätty tarpeeseen varautua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Useat kaupungit huomioivat ilmastostrategioissaan hillinnän ohella myös sopeutumisen.

Vastuu sopeutumistoimien ohjauksesta hajaantunutta

Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen tulevat olemaan vielä pitkään suuria yhteiskunnallisia haasteita niin globaalisti, kansallisesti kuin paikallisestikin. Tarvittavat sopeutumistoimet eivät toteudu ilman poliittista ohjausta (kuvia 1) ja ilmastopolitiikan integroimista koko hallinnon tavoitteeksi [1].

Virallista sopeutumispolitiikkaa ohjataan niin kansainvälisillä kuin kansallisillakin sopimuksilla. Käytännön sopeutumisvastuu jää kuitenkin pitkälti alueelliselle ja paikalliselle tasolle, missä ilmastonmuutoksen vaikutukset ympäristöön näkyvät konkreettisesti.

EU:n ensisijainen rooli on edistää jäsenvaltioiden ja alueiden välistä solidaarisuutta ja kansainvälisten ja rajat ylittävien sopeutumishaasteiden koordinointia. Kansallisella tasolla valtiohallinnon tehtävänä on kansallisten sopeutumistavoitteiden luominen ja paikallistason sopeutumisedellytysten parantaminen. Tämä voi olla sekä tiedollista, että taloudellista tukemista tai toimijoiden yhteistyön ja parhaiden käytäntöjen edistämistä. Kuntien rooli puolestaan on ottaa sopeutumistarpeet keskusteluun ja osallistaa toimijoita niiden toteuttamisessa.

 

Example image

Kuva 1. Sopeutumispolitiikan tavoitteena on vähentää ilmaston lämpenemisen vaikutuksia. [2]

Kunnilla on suuri vastuu sopeutumistoimien suunnittelussa ja toteutuksessa

Kansallisella tasolla sopeutumisen suhteen ollaan vielä selvitysvaiheessa. Ministeriöissä sopeutumiskysymystä on pohdittu etenkin ympäristöministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön toimialoilla [2]. Tutkimustietoa asiasta tuotti viisivuotinen ilmastonmuutoksen sopeutumistutkimusohjelma ISTO [3]. Valtakunnan tason ohjeistus liittää valmistuessaan ilmastonmuutokseen sopeutumisen hiljalleen osaksi toimialojen tavanomaista suunnittelua, toimeenpanoa ja seurantaa [4].

Kunnilla on merkittävä rooli sopeutumisessa jo nykyisten lakisääteisten tehtäviensä kautta. Esimerkiksi pelastustoimi ja maankäytön suunnittelu ovat keskeisiä areenoita, joilla sopeutumistarpeita tulisi käsitellä. Kunnan- ja kaupunginvaltuustoilla, kunnanhallituksilla ja lautakunnilla on päätöksentekijöinä merkittävä rooli sopeutumistoimien alkuunpanijoina. Myös kunnanjohtajien henkilökohtainen kiinnostus sopeutumis- ja hillintäkysymyksiin on useissa kehittämishankkeissa havaittu tärkeäksi (ks. esim. [5]). Ylemmän tason ohjauksen toistaiseksi puuttuessa kuntien rooli sopeutumistarpeiden arvioinnissa ja sopeutumistoimien toteutuksessa korostuu.

Kohti yhdentyvää sopeutumispolitiikkaa Euroopan unionissa

Sopeutumispolitiikka Euroopan unionissa on edennyt viime vuosina nopeasti. Vuonna 2009 julkaistussa Sopeutumisen valkoisessa kirjassa lyhyen tähtäimen tavoitteeksi asetetaan EU-alueen kattavan sopeutumisstrategian valmistelu. Vuoteen 2012 mennessä pyritään myös laajentamaan tietopohjaa sopeutumistarpeesta, sisällyttämään sopeutumistoimet EU:n keskeisiin politiikkoihin ja käymään läpi sopeutumisen keinovalikoimaa [6]. EU on parhaillaan valmistelemassa Unionin yhteistä sopeutumisstrategiaa, jota hahmoteltiin Sopeutumisen valkoisessa kirjassa [6]. Strategian täytäntöönpano alkaa näillä näkymin vuonna 2013.

EU:n intressi sopeutumispolitiikan osalta kohdistuu jäsenvaltioiden rajat ylittäviin sopeutumishaasteisiin, kuten jaettuihin vesialueisiin ja yhteismarkkinoiden kannalta keskeisiin toimialoihin, kuten maatalouteen. Nykyisellään jäsenmaissa laaditut kansalliset sopeutumisstrategiat käsittelevät hyvin vähän tai eivät lainkaan muissa maissa tapahtuvien vaikutuksien näkymistä kansallisella tasolla. Ilmastonmuutoksen seuraukset yhdellä alueella heijastuvat aina myös muualle maailmaan kansainvälisen kaupan, muuttoliikkeen ja erilaisten konfliktien kautta [7].

EU:n roolina tulisikin olla lisääntyvässä määrin ilmastoa koskevien toimien koordinoinnin ja parhaiden käytänteiden vaihdon helpottaminen jäsenvaltioiden kesken. EU:n koordinointia tarvitaan myös aloilla, jotka ovat läheisessä yhteydessä EU:hun yhteismarkkinoiden ja yhteisten politiikkojen kautta. Näitä ovat esimerkiksi maatalous, vesihuolto, biologinen monimuotoisuus, kalastus ja energiaverkot.

Tällä hetkellä EU tukee kansallisella ja alueellisella tasolla tehtävää ilmastostrategiatyötä ja pyrkii edistämään solidaarisuutta jäsenmaiden kesken, samoin kuin tukemaan sopeutumistoimien edistämistä kehitysmaissa. Sopeutuminen edellyttää EU:n jäsenvaltioiden välistä solidaarisuutta, jotta voidaan varmistaa, että epäsuotuisassa asemassa olevat alueet ja ilmastonmuutoksesta eniten kärsivät alueet pystyvät toteuttamaan sopeutumisen edellyttämiä toimia.

YK:n ilmastonmuutosta koskevan yleissopimuksen 4 artiklassa määrätään, että kansallisten tai alueellisten sopeutumisstrategioiden hyväksyminen on pyrittävä varmistamaan kaikin tavoin [8]. EU:ssa kansallisten strategioiden tekoon ei kuitenkaan velvoiteta ainakaan ennen vuotta 2013. Siten myöskään EU ei tarjoa tiettyä mallia sopeutumisstrategian laadintaan tai ylipäänsä ohjaile sopeutumiskysymyksen kansallista haltuunottoa. Sopeutumispolitiikan menestymisen kannalta olennaista olisi kuitenkin EU:n, kansallisen ja paikallisen tason työnjaon määrittely sekä rahoituksen varmistaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa [7].

Tulvasuojelu on hyvä esimerkki sopeutumistoiminnasta, joka läpäisee eri hallinnon tasot. EU:n tulvadirektiivin [9] voimaantulo pakottaa tulvaherkät alueet huomioimaan tulvakysymyksen maankäytön suunnittelussa. Kansallisella tasolla direktiivi määrää jäsenmaat kartoittamaan rannikkoalueiden tulvaherkkyyttä ja vähentämään tulvaherkkien alueiden haavoittuvuutta vuoteen 2011 mennessä. Direktiivi painottaa koko vesistöalueiden laajuista tarkastelua yksittäisten kohteiden sijaan ja ilmastonmuutoksen tuomien vähittäisten muutosten ja kestävän kehityksen periaatteiden huomioimista pitkän tähtäimen alueidenkäytön suunnittelussa [5]

Kansallinen sopeutumisen ohjaus hahmottumassa

Suomella on maine ilmastonmuutokseen sopeutumisen edelläkävijänä julkaistuaan ilmastonmuutoksen sopeutumisstrategian ensimmäisenä EU-maana vuonna 2005 [10]. Strategiassa

  • kuvataan ilmastonmuutoksen vaikutuksia,
  • esitetään arviot Suomen kyvystä sopeutua ilmastonmuutokseen ja
  • määritetään mahdollisia toimenpidelinjauksia, joilla sopeutumista voidaan parantaa toimialakohtaisesti.

Tarkastellut toimialat ovat maatalous- ja elintarviketuotanto, metsä-, kala-, poro- ja riistatalous, vesivarat, luonnon monimuotoisuus, teollisuus, energia, liikenne, alueidenkäyttö ja yhdyskunnat, rakentaminen, terveys, matkailu ja luonnon virkistyskäyttö sekä vakuutustoiminta.

Strategia on lähtökohdiltaan kansallinen ja sektorikohtainen. Se on tarkoitettu lähinnä ministeriöiden sisäiseksi työkaluksi [5]. Pisimmällä sopeutumiskysymysten käsittelyssä ovat ympäristö- ja liikennehallinnot. Muilla toimialoilla sopeutumistarpeiden tunnistus on ollut hitaampaa. Ympäristöhallinto julkaisi oman toimintaohjelmansa ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian toteuttamiseksi kesäkuussa 2008 [11]. Ohjelmassa nostetaan esiin toimialan kannalta kolme keskeistä sopeutumisteemaa, jotka ovat

  1. tulvariskien hallinta
  2. sään ääri-ilmiöihin varautuminen ja
  3. vesihuollon turvaaminen.

Keskeinen käytännön avaus on ollut valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistaminen keväällä 2009 [12]

Sopeutumispolitiikka käynnistettiin Suomessa varsin varhaisessa vaiheessa verrattuna muihin Euroopan maihin. Sen käytäntöönpano ja etenkin paikalliselle tasolle jalkautuminen on kuitenkin ollut hidasta verrattuna maihin, joissa sopeutuminen on alkanut kunta- ja aluetasolta. Kansallisen sopeutumispolitiikan haasteena on alueellisten ja paikallisten toimenpiteiden lisääminen ja sopeutumisen laajentaminen kaikille politiikkasektoreille [7]. Onnistunut kansallisen tason sopeutumisohjaus sisältää sekä alue- ja paikallistason motivointia, että sopivia tukitoimia ja oikeusvaikutteisia päätöksiä [5]

Alueellinen ja paikallinen ohjaus vielä alkuvaiheessa

Alueellisella ja paikallisella tasolla on suuri merkitys kansallisen sopeutumisstrategian toimeenpanon kannalta. Ilmastotyö sinällään on jo useille kunnille tuttua. Kuntaliiton ilmastokampanjassa on mukana jo yli 40 kuntaa, joista osa on ollut mukana valmistelemassa maakunnallista, seutukunnallista tai kuntakohtaista ilmastostrategiaa.

Ilmastostrategioiden painopiste on tähän asti ollut hillinnässä. Nyttemmin myös sopeutuminen on saanut yhä enemmän huomiota. Esimerkiksi Tampereen, Kuopion ja Oulun seudun ilmastostrategioissa on kartoitettu sopeutumistarpeita, -keinoja ja -toimenpiteitä. Lisäksi pääkaupunkiseudun ilmastostrategiaa tullaan täydentämään sopeutumisosiolla vuonna 2011 [13]. Erilliset sopeutumisstrategiat odottavat kuitenkin vielä tuloaan, vaikka etenkin alueellisille suunnitelmille olisi tilausta.

Maakuntatason strateginen sopeutumistyö tarjoaa suunnittelulle parhaimmillaan kuntatasoa laajemman alueellisen näkökulman ja pidemmän aikajänteen. Näin sopeutumisratkaisuja voidaan tarkastella kokonaisvaltaisesti, esimerkiksi vesistökohtaisesti. Myös tuoreen valtion aluehallinnon uudistuksen tavoitteena on vahvistaa maakuntien asemaa sopeutumistoimien käynnistäjänä [5]. Alueellisten ilmastostrategioiden ongelmana kuitenkin on, että niiden painoarvo kuntien strategisen suunnittelun prosesseissa vaihtelee [14]. Toisaalta kuntien on mahdollista vaikuttaa myös siihen, mitä kysymyksiä maakunnallisessa suunnittelussa käsitellään.

Lähteet

  1. Mickwitz, P., Kivimaa, P., Hildén, M., Estlander, A. & Melanen, M. 2008. Ilmastopolitiikan valtavirtaistaminen ja politiikkakoherenssi. Selvitys Vanhasen II hallituksen tulevaisuusselontekoa varten. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 6/2008. 74 s.
  2. Valtioneuvoston kanslia. 2009. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko ilmasto- ja energiapolitiikasta: kohti vähäpäästöistä Suomea. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 28/2009. 180 s. http://vnk.fi/julkaisu?pubid=3752
  3. Maa- ja metsätalousministeriö. 2011. Ilmastonmuutoksen sopeutumistutkimusohjelma ISTO http://www.mmm.fi/ISTO [Sivu poistettu.]
  4. Työ- ja elinkeinoministeriö. 2008. Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia – Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 6. päivänä marraskuuta 2008. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Energia ja ilmasto 36/2008. 159 s. http://www.tem.fi/ajankohtaista/julkaisut/kaikki_julkaisut?C=100721&xmid=4072
  5. Haanpää, S., Tuusa, R. & Peltonen, L. 2009. Ilmastonmuutoksen alueelliset sopeutumisstrategiat: READNET-hankkeen loppuraportti. Teknillinen korkeakoulu, YTK, Espoo. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja C75. 39 s. http://lib.tkk.fi/Reports/2009/isbn9789522482686.pdf
  6. Euroopan yhteisöjen komissio. 2009. Valkoinen kirja. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen: Kohti eurooppalaista toimintakehystä. KOM(209) 147. 20 s. http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2009:0147:FIN:FI:PDF
  7. Swart, R., Biesbroek, R., Binnerup, S., Carter, T. R., Cowan, C., Henrichs, T., Loquen, S., Mela, H., Morecroft, M., Reese, M. & Rey, D. 2009. Europe Adapts to Climate Change: Comparing National Adaptation Strategies. PEER Report No 1. Partnership for European Environmental Research, Helsinki. 280 p. http://www.peer.eu/fileadmin/user_upload/publications/PEER_Report1.pdf
  8. Ilmastonmuutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus. Valtiosopimus 61/1994 http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1994/19940061/19940061_2
  9. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta (2007/60/EY). Euroopan unionin virallinen lehti.L 288/27-34. 6.11.2007 http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2007:288:0027:0034:FI:PDF
  10. Maa- ja metsätalousministeriö. 2005. Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia. Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki. MMM:n julkaisuja 1/2005. 276 s. http://mmm.fi/documents/1410837/1721050/MMMjulkaisu2005_1.pdf/7dd5b555-20f0-44a5-ab1b-880425432c8a
  11. Ympäristöministeriö. 2008. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ympäristöhallinnon toimialalla. Toimintaohjelma ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian toteuttamiseksi. Ympäristöministeriö, Helsinki. Ympäristöministeriön raportteja 20/2008. 73 s. http://hdl.handle.net/10138/41447
  12. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tulvariskien hallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. HE 30/2010. http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2010/20100030
  13. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. Sopeutuminen ilmastonmuutokseen https://www.hsy.fi/fi/asiantuntijalle/ilmastonmuutos/sopeutuminen/Sivut/default.aspx >
  14. Maa- ja metsätalousministeriö. 2009. Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian toimeenpanon arviointi 2009. Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 4/2009. 44 s. http://mmm.fi/documents/1410837/1721034/Adaptation_Strategy_evaluation.pdf/043c0964-58c5-4fce-8924-cc47748cf766

Tuottajatahot