Etelä-Lappi – merellistä ja mantereista ilmastoa

Lapin maakunnan etelä-osa eli Etelä-Lappi ulottuu Perämeren rannikolta Sallaan ja sen ilmastossa on niin merellisiä kuin mantereisiakin piirteitä. Vuoden keskilämpötilan nollaraja kulkee alueen poikki. Perämeren rannikon keskilämpötila on noin +1,5 astetta ja Sallan koillisosassa vajaat -1 astetta. Vuotuinen sademäärä on enimmäkseen 500–600 millimetriä. [1], [2]

Meri-Lapista Sallan tuntureille

Etelä-Lappiin kuuluvat Pello-Salla-linjan eteläpuolella olevat 11 kuntaa. Alueen länsi-osa kuuluu keskiboreaaliseen ilmastovyöhykkeeseen ja itäosa pohjoisboreaaliseen vyöhykkeeseen. Vyöhykkeiden raja kulkee Etelä-Lapin poikki Pellosta Ranualle. Länsiosaa hallitsevat metsien peittämät vaarajonot ja niiden väliset laajat suot, kun taas itäosassa, erityisesti Sallan alueella, on jo tuntureita. Suotuisinta ilmasto on Perämeren rannikolla ja laajemminkin niin sanotun Meri-Lapin alueella. Mantereisinta taas on Sallassa. Tornion-, Kemi- ja Ounasjoki hallitsevat maisemia lännessä, ja idempänä olevat Simojärvi, Kemijärvi ja Yli-Kitka vaikuttavat paikallisesti ilmastoon.

Etelä-Lapin jakson 1981–2010 ilmastoa kuvaavana esimerkkiasemana toimii Pellon kirkonkylän sääasema (taulukko 1), joka edustaa hyvin pelto- ja asutusalueiden ja laajemminkin Tornionjokilaakson ilmastoa.

Hellettä ja kireää pakkasta

Vuoden keskilämpötilan nollaraja kulkee Etelä-Lapin alueen poikki. Perämeren rannikon keskilämpötila on noin +1,5 astetta (°C) ja Sallan koillisosassa vajaat -1 astetta. Tammikuu on keskimäärin asteen helmikuuta kylmempi ja keskilämpötila on tuolloin Meri-Lapissa -11…-12 astetta ja muualla -12…-15 astetta. Kylmintä on Sallan seuduilla. Talviaikaan lämpötilaerot voivat olla suuria. Voimakkaan föhn-tuulen  vallitessa erityisesti Tornionjokilaaksossa mitataan plussan puolella olevia lämpötiloja, kun taas alimmat lämpötilat on mitattu alueen itäosissa Sallassa. Siellä on hytisty jopa 50 asteen pakkasessa.

Vuoden lämpimin kuukausi on tyypillisesti heinäkuu, jolloin keskilämpötila on Kemin-Tornion seudulla vajaat + 16 astetta ja muualla +14…+15 astetta. Hellepäiviä on ollut vuosina 1981–2010 keskimäärin 4–8, ja joskus lämpötila on noussut yli 30 asteenkin. Hallaa on esiintynyt keskimäärin 2–10 yönä kesän aikana.

Perämeren rannikolla sataa eniten

Vuotuinen sademäärä Etelä-Lapissa on enimmäkseen 500–600 millimetriä. Vähiten sataa Perämeren rannikolla, Tornionjokilaaksoissa ja eniten Ranuan ja Posion seudulla, etenkin alueen korkeimmilla vaaroilla sekä Sallan tuntureilla. Vähäsateisin kuukausi on useimmiten huhtikuu, mutta paikoin myös helmikuu. Sadesummat ovat tyypillisesti tuolloin 25–35 millimetriä. Sateisinta on heinäkuussa, jolloin sademäärä on 65–85 millimetriä. Perämeren vaikutuspiirissä elokuu on lähes yhtä sateinen.

Hanget ovat korkeimmillaan huhtikuun alkupäivinä

Etelä-Lappi voidaan jakaa kolmeen lumivyöhykkeeseen alueen lounaisosasta koilliseen siirryttäessä: aivan kapea Perämeren rannikko, muut keskiboreaaliseen ilmastovyöhykkeeseen kuuluvat alueet eli niin sanottu Nevamaa ja pohjoisboreaalisen vyöhykkeen alue eli Metsä-Lappi. Yleisesti ottaen Tornionjokilaakso Pellosta etelään ja Kemijokilaakso Rovaniemeltä lounaaseen ovat muuta aluetta vähälumisempia. Runsaimmin lunta kertyy talven mittaan Koillismaahan rajoittuvalla Posiolla ja Sallan eteläosissa sekä Sallan koillisosan tuntureilla. Myös Tornionjoen ja Kemijoen välinen vedenjakaja-alue on jokilaaksoja lumisempi.

Talven ensimmäinen lumipeite sataa Posion ja Sallan alueella jo ennen lokakuun puoltaväliä ja muualla Etelä-Lapissa kuukauden loppuun mennessä. Viimeisenä ensilumi sataa Perämeren rannikolla. Pysyvä lumipeitteen tulo talveksi kestää noin kolme viikkoa loka-marraskuun vaihteesta alkaen siirryttäessä itäosan tuntureilta Perämeren rannikolle. Tosin muutamina vuosina lumentulo talveksi on oikutellut lähinnä Meri-Lapin alueella ja suurissa jokilaaksoissa.

Lumipeite on talven aikana paksuimmillaan Perämeren rannikolla maaliskuun puolivälissä ja muualla maaliskuun lopulla tai huhtikuun alkupäivinä. Talven suurin lumensyvyys on suuressa osassa Etelä-Lappia 65–75 senttimetriäja Posion ja Etelä-Sallan seuduilla noin 80 senttimetriä. Viimeksi mainituilla alueilla tykkylumella on huomattava osuus kertyneeseen lumimäärään. Suurimmat Etelä-Lapissa mitatut lumensyvyydet ovat 1,5 metrin luokkaa.

Lumipeite katoaa aukeilta mailta Perämeren rannikolla toukokuun alkupäivänä ja muualla alueen länsiosassa ja Kemijoen laaksossa kuukauden puoliväliin mennessä. Itäosissa lumet häviävät tyypillisesti toukokuun loppuun mennessä, mutta tuntureiden varjokohdissa viimeisten lumien sulaminen kestää pitkälle kesäkuuhun. Lumipeitteinen aika on Peräpohjolassa jo pitkä vaihdellen Perämeren rannikon 160–170 päivän (noin 5,5 kuukauden) ja Sallan koillisen tunturialueen noin 200 päivän (6,5 kuukauden) välillä.

Vielä pysyvän lumipeitteen häviämisen jälkeenkin lähinnä Sallan alue saattaa joutua niin kylmän ilmamassan vaikutuspiiriin, että sateet tulevat lumena. Poikkeuksellisin lumisade sattui Sallan alueella muun muassa 13.7.1971, jolloin tuntureilla ja paikoin alempanakin maa muuttui valkoiseksi.

Pitkä talvi ja lyhyt kesä

Termiset vuodenajat vaihtuvat Etelä-Lapissa yleensä selkeästi toisikseen. Ajallisesti selvät erot syntyvät Perämeren rannikon ja koillisen Sallan tunturiseudun välillä. Syksy alkaa Sallan alueella elokuun 25.päivän tienoilla, Pello-Rovaniemi-linjalla elo-syyskuun vaihteessa ja Kemin-Tornion seudulla syyskuun alkupäivinä. Termiseen talveen siirrytään suuressa osassa Sallaa lokakuun puolivälissä ja muualla lokakuun jälkimmäisen puoliskon aikana. Talvi kestää 5,5–6,5 kuukautta kevään alkaessa Perämeren pohjukassa huhtikuun puolivälin vaiheilla ja muualla Etelä-Lapissa huhtikuun loppupuolen aikana.

Lyhyt kesä saapuu Tornionjoki- ja Kemijokilaaksoihin kesäkuun alkupäivinä ja koilliseen Sallaan vasta kesäkuun puolivälissä. Kesän pituus jää siten lyhyimmillään noin 2,5 kuukauden mittaiseksi.

Kasvukausi alkaa lumien sulettua

Terminen kasvukausi pääsee alkamaan yhtenäisen lumipeitteen hävittyä keskimäärin Meri-Lapissa jo ennen toukokuun puoltaväliä ja muualla 20. päivään mennessä  . Kasvukauden pituus vaihtelee Sallan noin 130 päivän (vajaan 4,5 kuukauden) ja Kemi-Tornion noin 150 päivän (noin 5 kuukauden) välillä. Kasvukausi siis päättyy suuressa osassa maakuntaa syys-lokakuun vaihteessa ja Perämeren rannikolla lokakuun alkupuolella.

Tehoisan lämpötilan summa oli vuosina 1981–2010 keskimäärin 800–1000 vuorokausiastetta (°Cvrk). Kasvukauden sadesumma on yleensä 250–300 millimetriä, mutta suurta vaihtelua esiintyy täälläkin vuodesta toiseen. Koska haihdunta on täällä pienempää kuin etelämpänä, niin kosteutta riittää yleensä pitkälle kesään varsinkin kun vetiset suot hallitsevat maisemaa.

Taulukko 1. Tilastotietoa Pellon kirkonkylän sääasemalta [2]

 kuukauden lämpötilahelle-pakkas-halla-sade-lumi
 kakeskim.keskim.päivienpäivienpäivienmäärä15. pv
kk°Cylin °Calin °Clkmlkmlkmka mmcm
1-12,9-8,5-18,0-31 3642
2-12,1-7,5-17,4-28 2858
3-6,7-1,6-12,3-30 3166
4-0,14,7-5,4-24 2554
56,812,01,5010 341
612,617,87,420 48-
715,320,410,34- 74-
812,617,57,921 65-
97,011,43,0-8 45-
100,83,9-2,2-18 431
11-6,3-3,1-9,8-27 4111
12-11,1-7,0-15,6-30 3222
vuosi0,55,0-4,28207 502 

HUOM! Alinta lämpötilaa maanpinnassa ei mitata, joten hallapäivien keskiarvoa ei ole.

 

7.6.2013 (Päivitetty)

Lähteet

  1. Kersalo, J. & Pirinen, P. 2009. Suomen maakuntien ilmasto. Ilmatieteen laitos, Helsinki. Ilmatieteen laitoksen raportteja 2009:8. 185 s. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/15734/2009nro%208.pdf?sequence=1
  2. Pirinen, P., Simola, H., Aalto, J., Kaukoranta, J-P., Karlsson, P., Ruuhela, R. 2012. Tilastoja Suomen ilmastosta 1981–2010. (Climatological statistics of Finland 1981–2010) Ilmatieteen laitos, Helsinki. Ilmatieteen laitoksen raportteja 2012:1. 83 s. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/35880/Tilastoja_Suomen_ilmastosta_1981_2010.pdf?sequence=4

Tuottajatahot