Ilmastonmuutos vaikuttaa soiden levinneisyyteen ja suotyyppeihin

Suomi on soiden maa. Ilmastonmuutoksen myötä tämä seikka tuskin muuttuu, mutta muutoksia suoyhdistelmätyyppien levinneisyyteen on ainakin odotettavissa. Ikiroudan luonnehtimien pohjoisten palsasoiden katoaminen köyhdyttää monimuotoista suoluontoamme ja vesitalouden muutokset voivat vaikuttaa soiden kykyyn varastoida hiiltä.

Suot monenlaisen hyödyntämisen kohteena

Suomen pinnanmuotojen tasaisuus ja kostean viileä ilmasto suosivat soistumista. Alkuperäinen suoalamme on ollut noin kolmannes maa-alasta ja suoluontomme on maailman mittakaavassa monimuotoinen ja Fennoskandialle luonteenomainen. Soita on hyödynnetty Suomessa voimakkaasti ja muun muassa pellonraivaus, turpeenotto, metsäojitettujen ohutturpeisten soiden muuttuminen kivennäismaiksi, vesirakentaminen ja muu rakentaminen ovat vähentäneet luonnontilaisten soiden määrää. Ojittamatonta suota on noin 40 % alkuperäisestä suoalasta. Tällä hetkellä noin puolet arvioiduista suoluontotyypeistä on valtakunnallisesti uhanalaisia [1].

Keidassuot saattavat levitä kohti pohjoista

Ilmaston lämpenemisen seurauksena eteläisten suotyyppien odotetaan leviävän kohti pohjoista ja keidassuot eli kohosuot saattavat korvata osan pohjoisista aapasoista. Maastonmuodot ja sademäärät rajoittavat kuitenkin tätä kehitystä, eivätkä aapasuot todennäköisesti katoa kokonaan [2].

Hyvästit palsasoille

Ilmaston lämpeneminen sulattaa ikiroutaa. Siksi ilmastonmuutos vaikuttaa eniten niihin suotyyppeihin, joissa routimisilmiöt muokkaavat suon rakennetta ja kasvillisuutta. Tällaisia ovat erityisesti routarämeet sekä palsasuot ja pohjoisboreaaliset aapasuot, joilla esiintyy routarämeitä [1]. Ikiroudassa olevien palsakumpujen ja pounikoiden eli mättäiden sulaminen on nopeutunut viimeisten vuosikymmenien aikana eikä uusia palsoja synny vastaavaa vauhtia. Neljän asteen keskilämpötilan nousun arvellaan sulattavan Pohjois-Fennoskandian palsat jo tällä vuosisadalla. Palsojen ja pounikoiden sulaessa soiden aapasuopiirteet lisääntyvät ja palsasoille tyypillinen sukkessio ja monimuotoiset pienelinympäristöt häviävät. Tästä voi seurata rikkaan linnuston sekä joidenkin kasvilajien ja selkärangattomien eläinten taantuminen. Palsojen sulaminen lisää myös suon metaanin tuottoa [3] [4].

palsasuo © Aarno Torvinen

Palsasuo Enontekiöllä.

Veden määrä säätelee ekosysteemin toimintaa - muuttuvatko pinnanmuodot, kasvillisuus ja hiilivarastot?

Suot ovat herkkiä vesitalouden muutoksille. Suomessa ilman lämpötilan odotetaan nousevan ja haihdunnan lisääntyvän, mutta samalla vuotuinen sademäärä saattaa lisääntyä, joten suot eivät välttämättä tule kärsimään kuivuuden vaikutuksista ainakaan samassa määrin kuin muualla maailmassa. Silti jonkin asteiset muutokset vesitaloudessa ovat mahdollisia erityisesti kesien kuivina kausina.

Veden pinnan lasku soilla muuttaisi kasvilajikoostumusta. Keidassoilla se vähentäisi rahkasammaleiden (Sphagnum) osuutta kasvilajistossa ja runsastuttaisi varpujen määrää [5], kun taas aapasoiden märät kohdat saattaisivat karuuntua ja rahkoittua [2]. Aapasoiden ja keidassoiden pinnanmuotojen, erityisesti kosteiden kohtien kuten allikoiden, rimpien ja kuljujen, olemassaolo on riippuvaista sateisuudesta. Aapasoiden rimmet vaikuttavat sietävän kesän kuivia kausia muuta suopintaa paremmin. Vaikka haihdunta on suurta, rimmen kosteus säilyy, sillä sen pinta laskee ja tiivistyy. Jos kesät muuttuvat aiempaa kuivemmiksi, myös kausikuivia suotyyppejä, kuten paakkurahkasammalnevoja (S. compactum) saattaa kehittyä [6].

Suot sitovat itseensä hiiltä pitkällä aikavälillä, mikä tekee niistä tärkeitä hiilivarastoja. Yli 2/3 Suomen hiilivarastoista on turpeessa [1]. Hiiltä kertyy, kun veden pinnan ollessa korkealla orgaaninen aines hajoaa hitaasti hapettomissa olosuhteissa [5]. Jos suon pinta pääsee kuivumaan, orgaanisen aineksen hajotus kiihtyy ja suosta tulee hiilen lähde [7]. Toisaalta metaanin tuotto vähenee [8]. Ilmastonmuutoksen vaikutus Suomen soiden vedenpinnan tasoon ja tätä kautta soiden rooliin hiilennieluina on epävarma. Kasvukauden pidentyminen saattaisi jopa lisätä hiilen sitoutumista soihin [9]. Lisätutkimus aiheesta on kuitenkin tarpeen.

Lähteet

  1. Kaakinen, E., Kokko, A., Aapala, K., Kalpio, S., Eurola, S., Haapalehto, T., Heikkilä, R., Hotanen, J.-P., Kondelin, H., Nousiainen, H., Ruuhijärvi, R., Salminen, P., Tuominen, S., Vasander, H. & Virtanen, K. 2008a. Suot. - Julkaisussa: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Osa 1. Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 8/2008. S. 75–109.
  2. Laine, J., Martikainen, P., Myllys, M., Sallantaus, T., Silvola, J., Tolonen, K. & Vasander, H. 1996. Suot. Julk.: Kuusisto, E., Kauppi, L. & Heikinheimo, P. (toim.). Ilmastonmuutos ja Suomi. SILMU. Yliopistopaino, Helsinki. S. 107–126.
  3. Luoto, M., Heikkinen, R.K. & Carter, T.R. 2004. Loss of palsa mires in Europe and biological consequences. Environmental Conservation 31: 30–37.
  4. Fronzek, S., Luoto, M. & Carter, T. R. 2006. Potential effect of climate change on the distribution of palsa mires in subarctic Fennoscandia. Climate Research 32: 1–12.
  5. Riutta, T., Laine, J. & Tuittila, E.-S. 2007. Sensitivity of CO2 exchange of fen ecosystem components to water level variation. Ecosystems 10: 718-733.
  6. Ruuhijärvi, R. 2008. Ilmastonmuutoksen mahdollisia vaikutuksia suokasvillisuudessa. - Julkaisussa: Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. Osa 1. Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 8/2008. s. 97-97.
  7. Laine, J. Soiden hiilitase ja ilmastonmuutos. Metsäntutkimuslaitos, Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari 23.10.2009. http://www.suoseura.fi/fin/60/Laine.pdf
  8. Yrjälä, K., Tuomivirta, T., Juottonen, H., Putkinen, A., Lappi, K, Tuittila, E., Penttilä, T., Minkkinen, K., Laine, J., Peltoniemi, K. & Fritze, H. 2010. CH4 production and oxidation processes in a boreal fen ecosystem after long-term water table drawdown. Global Change Biology.
  9. Mäkilä, M. & Moisanen, M. 2007. Holocene lateral expansion and carbon accumulation of Luovuoma, a northern fen in Finnish Lapland. Boreas 36: 198–210.

Tuottajatahot