Ilmastonmuutos vaikuttaa liikenneolosuhteisiin Länsi- ja Sisä-Suomessa

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia Länsi- ja Sisä-Suomen liikenneolosuhteisiin

Länsi- ja Sisä-Suomen osuus koko maan tieliikenteestä on noin neljäsosa, mikä vastaa myös niiden osuutta tiekilometreistä [1]. Tulevaisuudessa leutojen ja sateisten talvien yleistyminen lisää teiden kulutusta ja aiheuttavat etenkin vilkkaasti liikennöidyillä teillä urautumista ja päällysteiden kulumista. Muutokset ovat selvimmin nähtävissä muun muassa Etelä- ja Länsi-Suomessa. Viimeisten viiden vuoden aikana keskimääräinen teiden urautumisnopeus on kasvanut maan etelä- ja länsiosissa 30 - 45 prosentilla, joskin muutos johtuu osittain liikennemäärien kasvusta. [2]

Ilmastonmuutos siirtää teiden talvikunnossapidon painopistettä pohjoisemmaksi, jolloin tarve liukkaudentorjunnalle voi tulevaisuudessa kasvaa myös maan sisäosissa. Poikkeuksellisen lämpimien talvien (2006 - 2007 ja 2007 - 2008) aikana lumenpoistoa tarvittiin kesimääräistä vähemmän Etelä- ja Keski-Suomessa sekä länsirannikolla. Suolaustarve oli puolestaan länsirannikolla normaalia pienempi tai tavanomainen, kun taas talvella 2007 - 2008 suolauskertoja tarvittiin sisämaassa selvästi normaalia enemmän. [2] Ilmastonmuutos heikentää myös maan routaantumista. Vuosisadan loppuun mennessä keskimääräinen roudan maksimisyvyys vähenee A1B ja A2 -päästöskenaarioiden mukaan Keski-Suomessa nykyisestä 1-1,5 metristä 0,5-1 metriin [3]. Tämä lisää riskiä puiden kaatumisille junaradan tai ajojohtimien päälle. Myös lyhytaikaisten, liikennettä haittaavien lumisateiden voimakkuus kasvaa, mikä aiheuttaa ongelmia junaliikenteelle. [4]

Sulan ja roudattoman kauden pidentyminen ilmastonmuutoksen seurauksena lisää sorateiden hoidon kustannuksia. Myös Keski-Suomessa sorateiden syyskunnostus ennen talven alkua onkin hankaloitunut talven tulon viivästyessä. [2] Nollakelien ja tienpintojen jäätymisten aiheuttamat liukkaat ajo-olosuhteet puolestaan lisääntyvät Keski-Suomessa, mikä voi heikentää tieliikenteen turvallisuutta [5].

Länsi-Suomi on merenrantansa ja Sisä-Suomi lukuisten järviensä ja kesämökkiensä vuoksi veneilyn kannalta tärkeää aluetta. Keskilämpötilan nousu on omiaan pidentämään veneilykautta ja lisäämään veneilyn suosiota sekä sisävesillä että merellä. On myös mahdollista, että kokemattomien veneilijöiden määrä vesillä kasvaa, mikä voi aiheuttaa haasteita vesiliikenteelle. Myrskytuulten ja ukkospuuskien lisääntyminen ilmastonmuutoksen myötä voi myös aiheuttaa vaaratilanteita veneilijöille. [6]

Vene mökkirannassa © Riku Lumiaro

Vene mökkirannassa.

Ilmastonmuutoksen tärkeimpiä vaikutuksia sisävesiliikenteelle ovat sateisuuden lisääntyminen ja sen aiheuttamat paikalliset tulvat ja virtaamien kasvu. Tämä voi merkitä rajoituksia muun muassa siltojen alikulkukorkeuksiin. Toisaalta kuivien kausien aiheuttama vedenpinnan lasku voi paikallisesti rajoittaa suurempien veneiden kulkua. [7]

Lähteet

  1. Tietilasto 2009. Liikenneviraston tilastoja 2/2010. Suomen virallinen tilasto. Liikenne ja matkailu 2010. http://www.tiehallinto.fi/pls/wwwedit/docs/26793.PDF
  2. Tiehallinto 2009. Ilmastonmuutoksen vaikutus tiestön hoitoon ja ylläpitoon. Tiehallinnon selvityksiä 8/2009. http://alk.tiehallinto.fi/julkaisut/pdf2/3201122-v-ilmastonmuutoksen_vaikutus_kunnossapitoon.pdf
  3. Venäläinen, A., Tuomenvirta, H., Lahtinen, R. & Heikinheimo, M. 2001. The influence of climate warming on soil frost on snow-free surfaces in Finland. Climatic Change 50: 111-128. http://www.springerlink.com/content/k55135583x222673/fulltext.pdf
  4. Saarelainen, S., & Makkonen, L. 2008. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen radanpidossa. Esiselvitys. Ratahallintokeskuksen julkaisuja A 16/2008. Helsinki. http://rhk-fi-bin.directo.fi/@Bin/1c14aa2cf7686647b174e6200aefc7f0/1291289905/application/pdf/2512339/A16-2008%20web.pdf
  5. Salli, R., Lintusaari, M., Tiikkaja, H. ja Pöllänen, M. 2008. Keliolosuhteet ja henkilöautoliikenteen riskit. Tampereen teknillinen yliopisto, tiedonhallinnan ja logistiikan laitos. Liikenne ja kuljetusjärjestelmät. Tutkimusraportti 68. Tampere 2008. http://www.tut.fi/units/ttt/tlo/keliriskit.pdf
  6. Merenkulkulaitos 2009. Ilmastonmuutoksen vaikutukset Merenkulkulaitoksen toimintaan ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen edellyttämät toimenpiteet. Merenkulkulaitoksen sisäisiä julkaisuja 3/2009. Merenkulkulaitos. Helsinki 2009. http://www.gaia.fi/files/412/Ilmastomuutosselvitys.MKL_julkaisu.3.4.2009.pdf
  7. Marttila V., Granholm H., Laanikari J., Yrjölä T., Aalto A., Heikinheimo P., Honkatuki J., Järvinen H., Liski J., Merivirta R., Paunio M. (2005). Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia. MMM:n julkaisuja 1/2005. Maa- ja metsätalousministeriö. http://www.mmm.fi/attachments/mmm/julkaisut/julkaisusarja/5entWjJIi/MMMjulkaisu2005_1.pdf

Tuottajatahot