Rakentaminen - Ratkaisuja

Lisää uusi ratkaisu!

Lisää oman kuntasi hillintä- tai sopeutumisratkaisu Ilmasto-oppaaseen!

Kuopion nollaenergiakerrostalo tuottaa itse tarvitsemansa energian

Nollaenergiatalo on nimensä mukaisesti asumismuoto, joka tuottaa yhtä paljon energiaa kuin kuluttaa. Kuopiossa pilottihankkeena rakennettu energiatehokas opiskelijatalo vastaa ilmastohaasteisiin tuottamalla itse vuoden aikana kuluttamansa määrän energiaa.

Perustiedot

Toteuttajataho: Kuopion opiskelija-asunnot Oy Kuopas (Kuopion kaupunki), Teknologian tutkimuskeskus VTT
Sijainti: Suokatu 14, Kuopio

Pilottihankkeessa rakennettiin ilmasto-ystävällinen opiskelijatalo

Asuntola Puuseppä on Kuopion kaupungin omistaman Kuopion Opiskelija-asuntojen (Kuopas Oy) ja useiden yhteistyökumppanien kanssa kehitetty kohtuuhintainen nollaenergiatalo. Nollaenergiatalopilotin tarkoituksena oli nimensä mukaisesti luoda konsepti asumismuodolle, joka ei kuluta energiaa enempää kuin kykenee itse tuottamaan. Hankkeen aikana asiantuntijatahona oli mukana Teknologian tutkimuskeskus (VTT), jossa tehtiin esimerkiksi energian tuotto- ja kulutuslaskelmia.

Maaliskuussa 2011 valmistunut rakennus on ensimmäinen Suomessa rakennettu nollaenergiakerrostalo. Rakennuksessa on 47 esteetöntä opiskelija-asuntoa, joita asuttavat Kuopion kaupungin vammaispalveluyksikön valitsemat opiskelijat.

Oma sähköntuotanto ja rakennusratkaisut säästävät energiaa

Nollaenergiakerrostaloon rakennettiin omat energiatuotantojärjestelmät. Energiaa kiinteistöön tuotetaan pääasiassa aurinkopaneeleilla ja -keräimillä, maalämpöjärjestelmällä sekä ottamalla poistoilman lämpöä talteen. Korkean hyötysuhteen lämmöntalteenottolaitteistolla saadaan talteen jopa 80 prosenttia kiinteistössä syntyneestä energiasta. Sitä syntyy esimerkiksi kodinkoneiden ja laitteiden käytöstä sekä asuntoon tulevasta auringonvalosta. Lisäksi pieniä määriä energiaa saadaan talteen hissin jarrutusenergiasta.

Talon rakenne- ja laitevalinnoissa on pyritty mahdollisimman suureen energiatehokkuuteen. Energiaa on säästetty esimerkiksi tehokkaalla lämmöneristyksellä (lämmönläpäisykerroin 0,08 W/m2K) ja rakenneilmanvaihdon hallinnalla. Lisäksi taloon valitut kodinkoneet, valaisujärjestelmät ja hissit myös kuluttavat vain vähän energiaa. Myös luonnonvaloa on hyödynnetty tehokkaasti.

Energiankäytön vähentämisessä on tärkeä rooli myös asuntokohtaisella energiankulutuksella. Asukkaita ja paikalla olevaa henkilöstöä onkin ohjattu esimerkiksi energiatehokkaaseen lämmityksen ja ilmanvaihdon käyttöön. Omaa sähkönkulutustaan asukkaat voivat seurata huonekohtaisten energianmittauslaitteiden avulla. Asuntola Puusepän energiankulutusta on myös muiden mahdollista seurata reaaliaikaisesti hankkeen internetsivuilla.

Energiatalo vähentää päästöjä ja vastaa erityistarpeisiin

Tehokkainta Asuntola Puusepän aurinkosähkön tuotto on ollut touko-, kesä- ja elokuussa sekä muina aurinkoisina kuukausina. Alhaisimmillaan tuotanto on talven pimeydessä. Tämä vaihtelu on huomioitu suunnitteluvaiheen tuottotavoitteissa, ja ulkopuolista sähköä ostetaan taloon aurinkosähkön tuotannon ollessa vähäistä. Yli omien tarpeiden energiaa tuotetaan huhti-syyskuussa, jolloin ylimääräistä energiaa on syötetty pieniä määriä yleiseen sähköverkkoon. Muina kuukausina uusiutuvaa lämpöenergiaa ja kaukolämpöä ostetaan jonkin verran.

Ostetun energian määrä on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla kevät-, kesä ja syyskuukausien ylituotannon kanssa. Siten Asuntola Puusepän nettoenergiankulutus on vuositasolla 0 kWh/m2. Tämä auttaa osaltaan vähentämään Kuopion kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä. Talo myös täyttää Euroopan unionin energiatehokkuusdirektiivin vaatimukset, joiden mukaan uusien rakennusten tulee olla vuoden 2020 loppuun mennessä lähes nollaenergiarakennuksia.

Asumisen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen lisäksi invamitoitetut asunnot ja talon muut erityistilat, kuten kuntosali, vastaavat esimerkiksi liikuntarajoitteisten opiskelijoiden erityistarpeisiin. Lisäksi itsenäiseen asumiseen tukea tarvitseville asukkaille järjestetään apua ja ohjausta arjessa selviytymiseen. Vammaisten asumispalveluiden keskitetty järjestäminen on kaupungille myös kustannustehokasta.

Asuntola Puusepän konkreettisista ekotehokkaista ratkaisuista Kuopas Oy yhteistyökumppaneineen on myös palkittu Suomen Messusäätiön tunnustuspalkinnolla energiatehokkuuden edistämisestä asuntomarkkinoilla.

 

29.7.2013 (Artikkeli on tuotettu EAKR-osarahoitteisessa ILKKA-hankkeessa.)

Lisätietoa

Nollaenergia.fi: Kuopion talo - hankkeen esittely

Nollaenergia.fi: Kuopion nollaenergiatalon energiankäytön reaaliaikainen online-seuranta

Kuopion opiskelija-asunnot Oy:n nollaenergiakerrostalo palkittiin energiatehokkuuden edistämisestä - Kuopion opiskelija-asunnot Oy:n tiedote 7.4.2011

Pöntinen, A. 2013. Kuopion nollaenergiatalo tuotti sähköä muillekin. YLE Savo 8.1.2013

Yhteystiedot

Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Tuula Vartiainen, Kuopion opiskelija-asunnot Oy Kuopas
Puhelin: 0400 504 534