Hiilinieluista huolehtiminen

Hiilinielujen merkitys

Maailmanlaajuisesti hiilinielujen (kuva 1) merkitys on ilmastonmuutoksen kannalta erittäin merkittävä. Merien ja metsäalueiden on kummankin arvioitu sitovan ja varastoivan noin neljänneksen maailman hiilidioksidipäästöistä. Ihmisen toiminnalla on vaikutusta hiilinielujen kokoon ja säilymiseen. Istuttamalla metsiä voidaan kasvattaa hiilinieluja ja vastaavasti metsää hävitettäessä hiilidioksidia vapautuu uudelleen ilmakehään. Jos hakkuut ylittävät metsän kasvun ja metsän hiilivarasto pienenee, metsä muuttuu hiilenlähteeksi.

Ilmastonmuutos on lisännyt kiinnostusta myös keinotekoisten hiilinielujen kehittämiseen. On tehty ehdotuksia hiilidioksidin sitomisesta esimerkiksi maanalaisiin säiliöihin tai meriin. Ehdotukset ovat vielä kalliita ja hankalia toteuttaa, joten ne eivät ole yleistyneet käytäntöön. Maatalouden kehittäminen hiiltä sitovaan suuntaan sen sijaan voisi olla taloudellisesti kannattavaa ja sillä olisi suuri potentiaali hillitä ilmastonmuutosta.

Hiilinielut Kioton pöytäkirjassa

Kansainvälistä ilmastosopimusta täsmentävässä Kioton pöytäkirjassa (1997) huomioidaan maalla olevat hiilinielut, mutta ei meriä. Maa-alueet on jaoteltu metsämaiksi, maatalousmaiksi, ruohikkoalueiksi, kosteikoiksi, rakennetuiksi alueiksi ja muiksi maa-alueiksi. Kioton pöytäkirjaan kuuluvien maiden on raportoitava maankäytön muutoksista ja niistä seuraavista päästöistä tai päästövähennyksistä. Kasvihuonekaasulaskennassa mukaan otettavia toimia ovat metsitys (afforestation), uudelleen metsitys (reforestation) ja metsänhävitys (deforestation). Metsänhoito, maatalousmaan hoito ja kasvillisuuden palauttaminen voidaan ottaa huomioon, jos maa itse niin haluaa.

Kioton sopimus painottuu päästöjen vähentämiseen, sillä nielujen vaikutuksen arviointiin liittyy paljon tieteellistä epävarmuutta. Tämän vuoksi nielujen käyttöä päästövelvoitteiden täyttämisessä on rajoitettu. Metsänhoidollisilla toimenpiteillä voi kompensoida päästöjä vain tiettyyn maakohtaiseen rajaan asti (hiilitonneina). Maa voi kompensoida päästöjään rajatusti myös Kioton mekanismeihin kuuluvilla nieluhankkeilla, joissa tuetaan muun muassa kehitysmaiden metsityshankkeita.

Suomen tärkeimmät hiilinielut

Metsät ovat Suomen tärkein hiilinielu. Suomen kokonaispäästöt ja metsien hakkuumäärät vaihtelevat vuosittain, mutta keskimäärin Suomen kokonaishiilidioksidipäästöt olivat 78,4 miljoonaa tonnia CO₂-ekv. ja metsien hiilinielu 35,4 miljoonaa tonnia CO₂-ekv. vuosina 2002–2006. Metsien hiilinielu kattaa siis vajaa puolet Suomen päästöistä. Kuvassa 2 on esitetty Suomen kokonaishiilidioksidipäästöt ja maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätaloussektorin eli LULUCF-sektorin (Land Use, Land-Use Change and Forestry) hiilinielu vuosina 1990–2008.

LULUCF-sektorin hiilinielun suuruuteen vaikuttavat vuosittain metsien kasvu, metsäalueiden lisääminen, hakkuut, maankäytön muutokset ja metsien biomassan käyttö energiana fossiilisten polttoaineiden sijaan. Maaperä aiheuttaa jonkin verran päästöjä erityisesti viljely- ja ruohikkoalueilla. Kuvassa 3 näkyvät LULUCF-sektorin hiilidioksidipäästöt ja -poistot vuosina 1990–2007.

Suomessa metsien hakkuut ovat kestävällä pohjalla. Puuston kokonaistilavuus Suomessa on noin 2 200 milj. m³ ja vuosittainen kasvu noin 100 milj. m³. Ainespuuta hakataan vuosittain noin 55 milj. m³ ja energiapuun kokonaiskertymäksi arvioidaan noin 13 milj. m³. Energiapuu saadaan pääosin ainespuun hakkuiden sivutuotteena ja harvennushakkuista. Energiapuun keruu tulee luultavasti lisääntymään tulevaisuudessa, sillä se on ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto fossiilisille polttoaineille. Ongelmana on keruun taloudellinen kannattavuus, johon valtion uusiutuvan energian tukipaketti (ns. risupaketti) on luvannut tukea. 

Yhdyskuntarakenteen merkitys hiilinielujen ylläpitämisessä

Suomessa on vuodesta 1990 alkaen otettu metsämaita muuhun käyttöön 226 000 hehtaaria. Kaksi kolmasosaa muuhun käyttöön otetusta metsämaasta on muuttunut rakennetuksi maaksi tai liikenneväyliksi. Samana aikana on metsitetty yhteensä 149 000 hehtaaria pääasiassa entisiä maatalousmaita. Uudelleen metsitetyt maat eivät suoraan vastaa menetettyjä metsämaita, sillä alueet ja lajisto ovat erilaisia. Kokonaisuudessaan Suomessa on noin 22,1 miljoonaa hehtaaria metsämaata.

Köyhissä maissa asukasluvun kasvu vaikuttaa voimakkaasti metsien hävittämiseen, pääasiassa maatalouden kasvun vuoksi. Kehittyneissä maissa maatalouden tehostuminen ja kutistuminen voi päinvastoin lisätä metsäalaa. Asukasluvun kasvu aiheuttaa kuitenkin painetta ottaa lisää metsämaita yhdyskuntien rakennuskäyttöön. Tällöin voidaan hyvällä yhdyskuntarakenteella vaikuttaa hiilinielujen säilymiseen ja lisäämiseen.

Tiiviissä ja eheässä yhdyskuntarakenteessa rakennettu maa saadaan tehokkaimmin hyödynnettyä ja tarve muuttaa metsämaita rakennusmaiksi pienenee. Hajanainen yhdyskuntarakenne sen sijaan pirstoo maisemaa ja leviää usein hallitsemattomasti. Tällöin metsät jäävät helposti irrallisiksi saarekkeiksi, mikä haittaa muun muassa lajien leviämistä ja biodiversiteetin säilymistä yleisesti. Hyvässä yhdyskuntasuunnittelussa huomioidaan luonnon ekologiset yhteydet ja varjellaan niitä, jolloin luonnon monimuotoisuus ja ihmisten viihtyvyys lisääntyvät. Myös kaupungeissa on tärkeää säilyttää virkistysalueita ja viheryhteyksiä. Kaupunkien läheisyydessä sijaitsevia metsiä on viisaampaa kehittää virkistysalueiksi kuin kaukana asutuksesta sijaitsevia alueita, jonne pitäisi ajaa autolla. Haja-asutusta taas pitäisi välttää ja ohjata kyliin, jolloin maisemaa pirstovia tieverkostoja ja sähkölinjoja tarvitaan vähemmän.