Rakennusten lämmitys kuluttaa runsaasti energiaa

Valtaosa rakennusten käyttämästä energiasta kuluu tilojen lämmitykseen

Rakennusten lämmitykseen kuluu kaikesta Suomessa käytetystä energiasta noin neljäsosa [1]. Asuinrakennusten osuus energian loppukulutuksesta on 20 prosenttia, josta noin kaksi kolmasosaa, kuluu tilojen lämmitykseen [2]. Käyttöveden lämmitykseen kuluu asunnoissa keskimäärin noin 17 prosenttia, sähkölaitteisiin, ruuan valmistukseen ja valaistukseen noin 14 prosenttia ja saunan lämmitykseen noin 5 prosenttia energiasta. [2] (Kuva 1) Uusissa energiatehokkaissa rakennuksissa lämmityksen osuus energiankulutuksesta on pienempi, jolloin käyttöveden lämmitykseen, sähkölaitteisiin ja valaistukseen voi kulua yli puolet asumiseen käytetystä energiasta [3].

Lämmitykseen kuluvan energian määrä vaihtelee ulkolämpötilan mukaan. Ilmatieteen laitos seuraa rakennusten lämmitystarvetta kuukausittaisilla lämmitystarveluvuilla. Mitä korkeampi on ulkolämpötila, sitä pienempi on rakennuksen lämmitystarveluku, mikä tarkoittaa pienempää energiantarvetta. [4]. Myös rakennuksen suunnittelu vaikuttaa käytön aikaiseen energiankulutukseen. Passiivista aurinkoenergiaa hyödyntävä rakennus on sijoitettu ja suunniteltu niin, että ikkunoiden kautta tuleva auringon lämpö ja valo vähentävät rakennuksen lämmitys- ja valaistustarvetta. [5]

Lämpöpumppujen merkitys rakennusten lämmityksessä kasvaa

Asuinrakennusten tilojen lämmitykseen kuluu vuosittain noin 40-45 TWh, riippuen vuoden keskilämpötilasta. Yleisimmin käytetyt energianlähteet asuinrakennusten lämmityksessä ovat kaukolämpö, puu ja sähkö, jotka yhdessä kattavat yli 80 prosenttia tilojen lämmitykseen kuluvasta energiasta. Näiden jälkeen yleisin energialähde on lämpöpumppuenergia, jonka kulutus on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2010. [6]

Suomalaisista noin puolet asuu kaukolämmitetyissä taloissa. Kaukolämmön tuotannossa käytetään nykyään yleisimmin biomassaa (noin 44 prosenttia), turvetta (noin 15 prosenttia), maakaasua (noin 13 prosenttia) ja kivihiiltä (noin 13 prosenttia) [6]. Kaukolämmön ominaispäästöt ovat laskeneet viime vuosina huomattavasti, kun energiantuotannossa on siirrytty käyttämään enemmän uusiutuvia energialähteitä. [7]

Selvimmät muutokset rakennusten lämmitystapojen kehityksessä 2010-luvulta eteenpäin ovat olleet öljylämmityksen nopea väheneminen ja maalämpöpumppujen suosion voimakas kasvu [8]. Uusissa pientaloissa maalämpöpumppu on nykyään ylivoimaisesti yleisin lämmitysjärjestelmä. [9] Puun pienpolton osuus asuinrakennusten lämmityksessä on Suomessa varsin suuri ja kattaa noin viidesosan asumisen kokonaisenergiankulutuksesta [8]. Puuta käytetään usein täydentävänä energialähteenä esimerkiksi sähkölämmityksen rinnalla. Puun pienpoltto aiheuttaa kuitenkin negatiivisia ilmasto- ja terveysvaikutuksia. Pienemmissä tulisijoissa palaminen ei ole yhtä puhdasta kuin esimerkiksi alueellisissa lämpövoimaloissa, mikä aiheuttaa mustan hiilen eli noen ja pienhiukkasten päästöjä. Mustalla hiilellä on ilmakehää lämmittävä vaikutus, sillä se sitoo tehokkaasti auringon säteilyä. Lisäksi musta hiili ja muut pienhiukkaspäästöt heikentävät hengitysilman laatua. [10]

Sähkön merkitys rakennusten lämmityksessä kasvaa tulevaisuudessa, kun energiantuotannossa siirrytään pois fossiilisista polttoaineista. Yhä suurempi osa energiasta tuotetaan tulevaisuudessa uusiutuvilla energialähteillä, ja tuuli- ja aurinkoenergian määrä kasvaa voimakkaasti. Tuuli- ja aurinkoenergia ovat tuotannoltaan vaihtelevia, jolloin energian tuotanto ja kysyntä eivät aina ajallisesti kohtaa. Siksi lämmön varastointi ja kulutuksen ajallinen jousto tulee yhä tärkeämmäksi tulevaisuudessa. Lisäksi älykkäät energiajärjestelmät voivat ohjata rakennusten energiankulutusta kysyntäpiikkien ulkopuolelle. [11]

Rakennusten lämmityksen päästöjä voidaan vähentää energiakorjauksilla ja käyttötottumusten muutoksilla

Uudisrakentamisessa on Suomessa ja koko Euroopan unionissa siirrytty lähes nollaenergiarakennuksiin. Tämä tarkoittaa, että rakennus on erittäin energiatehokas ja sen tarvitsema vähäinen energia katetaan laajasti uusiutuvalla energialla.[12] Rakennuskanta uudistuu kuitenkin hyvin hitaasti. Siksi on olennaista parantaa olemassa olevien rakennusten energiatehokkuutta, jotta lämmityksestä aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää riittävän nopeasti. Lämmitysenergiaa voidaan olemassa olevissa rakennuksissa säästää useilla eri toimenpiteillä. Esimerkiksi jopa 75 prosenttia Suomen asuinrakennuksista hyötyisi patteriverkoston perussäädöstä, jossa varmistetaan, että vesi kiertää tasaisesti jokaisen patterin kautta. Oikein tehdyllä perussäädöllä voidaan saavuttaa jopa 10–15 prosentin energiansäästö. [13]

Esimerkkejä rakennusten energiakorjaustoimenpiteistä [14].

• Ikkunoiden ja ovien tiivistys
• Lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmän säätö
• Lämmön talteenotto jätevedestä tai poistoilmasta
• Kattorakenteen lisäeristys
• Sähkölämmityksen vaihtaminen maalämpöön
• Ilmalämpöpumpun asennus täydentämään sähkölämmitystä
• Vedenkulutuksen vähentäminen

Yksinkertaisin tapa säästää kodin lämmitykseen käytettävää energiaa ja lämmityskuluja on laskea sisälämpötilaa. Yhden asteen lasku sisälämpötilassa voi vähentää lämmityksen kustannuksia noin 5 prosenttia. Lämmitykseen tarvittavaan energiamäärään vaikuttavat myös ulkolämpötila ja lämmityskauden pituus. Suositeltu sisälämpötila oleskelutiloihin on noin 20–21˚C, ja makuuhuoneissa lämpötila voi hyvin olla alhaisempikin. Tällaisissa lämpötiloissa vireystila säilyy hyvänä ja sisäilman laatu on parempi. Myös ikkunoiden ja ovien riittävästä tiivistyksestä huolehtiminen on tärkeää, sillä vetoisuus lisää energianhukkaa ja alentaa viihtyisyyttä. [15]

Viilennettäessä on ilmastoystävällisintä käyttää verhoja ja kaihtimia kesähelteellä, välttää lämpöä tuottavien laitteiden kuten uunin ja saunan käyttöä sekä tuulettaa yön ja aamun viileämpinä tunteina. Jos tarvitaan koneellista jäähdytystä, laitteiden käyttö kohdennetusti ja vain sen aikaa, että toivottu lämpötila on saavutettu, auttaa vähentämään jäähdytyslaitteiden energiankulutusta. [15]

Säästämällä lämmintä vettä säästetään myös energiaa

Huomattava osa asumisen energiasta, noin 17 prosenttia, kuluu käyttöveden lämmittämiseen (Kuva 1). Tulevaisuudessa vedenkulutuksen suhteellinen merkitys kasvaa yhä, kun rakennuskannan energiatehokkuus paranee uudis- ja korjausrakentamisen myötä.

Kerros- ja rivitaloissa kulutetaan Suomessa keskimäärin 120 litraa vettä vuorokaudessa asukasta kohti. Hyvänä tavoitteena kohtuullisesta vedenkulutuksesta pidetään Suomessa 100–120 litraa asukasta kohti. Lämpimän veden osuus kotitalousvedestä on lähes kolmasosa. Erot kotitalouksien välillä ovat vedenkulutuksessa suuret, mikä johtuu muun muassa elämänvaiheesta, käyttötottumuksista ja kotona vietetystä ajasta. Eniten kuluttavissa kodeissa vettä käytetään moninkertainen määrä henkeä kohti verrattuna vähiten kuluttaviin. Suihku on kotitalouksien suurin yksittäinen vedenkuluttaja: peseytymiseen kuluu keskimäärin 45 prosenttia vedestä. [16]

Vedenkulutuksen mittaaminen huoneistokohtaisesti ja laskuttaminen kulutuksen mukaan auttaa hahmottamaan, paljonko vettä kuluu. Sellaisissa taloyhtiöissä, joissa vedestä laskutetaan kulutuksen mukaan, vedenkulutus on keskimäärin lähes 10 prosenttia pienempi kuin taloyhtiöissä, joissa on kiinteä vesimaksu. [16]

Vinkkejä energiataloudelliseen veden käyttöön [17]:

• Lyhyet suihkut
• Vesipihit suihkupäät ja hanat
• Vähän vettä kuluttavat pyykin- ja astianpesukoneet
• Täysien koneellisten peseminen
• Vettä säästävien pesuohjelmien käyttö
• Vaatteiden tuuletus ja pesuvälin pidentäminen
• Vuotojen seuranta ja nopea korjaus

Kunnille on tarjolla energiatehokkuuden neuvontapalveluja

Kunnat voivat toimia esimerkkinä rakennusten energiatehokkuuden suhteen. Kuntien rakennusten energiatehokkuuden parantaminen tuo kunnille taloudellisia säästöjä ja vähentää lämmityksestä aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Merkittäviä säästöjä voidaan saada aikaan usein jo yksinkertaisilla ja edullisilla toimenpiteillä, kuten lämmitysjärjestelmän säädöillä.

Kunnille on olemassa monia vapaaehtoisia ohjelmia ja sitoumuksia, joiden kautta ne voivat parantaa rakennustensa energiatehokkuutta. Työkaluja hiilijalanjäljen pienentämiseen ja verkostoitumismahdollisuuksia muiden kuntien kanssa tarjoavat kuntien energiatehokkuussopimus, Hiilineutraalit kunnat (HINKU) –toiminta [18] ja FISU-verkosto (Finnish Sustainable Communities) [19]. Motiva hallinnoi muun muassa kuntien energiatehokkuussopimuksia, ja sillä on runsaasti muita energiatehokkuuteen liittyviä palveluja julkisille toimijoille. Myös alueellinen energianeuvonta palvelee kuntia, pk-yrityksiä ja asukkaita energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian lisäämiseen liittyvissä kysymyksissä [20].