Ilmastonmuutos vaikuttaa vesiemme kalalajistoon

Merestä ja sisävesistä, harrastukseksi ja elannoksi

Yli 1,5 miljoonaa suomalaista, eli noin kolmannes maan koko väestöstä, harrastaa vapaa-ajankalastusta. Enemmistö heistä saa saaliinsa sisävesiltä. Ammatikseen kalastavia suomalaisia on vajaat 3000 ja suurin osa heistä kalastaa merellä. Ammattikalastajien lukumäärä on ollut laskussa viime vuosikymmeninä. Suomalaisten kalansaaliin kokonaisarvo on ammattikalastajien saamien kilohintojen perusteella laskettuna vajaat 80 miljoonaa euroa, josta yli puolet kertyy vapaa-ajankalastuksesta. Saaliin painosta noin puolet on ammattikalastajien mereltä saamaa silakkaa. Toiseksi eniten suomalaiset kalastavat kilohailia. [1]

Suurin osa sisävesikalastuksen saaliin painosta ja arvosta on vapaa-ajankalastajien kalastamaa [1]. Pitkälti vapaa-ajankalastajien kalastuksen tulosta onkin, että Suomi on sisävesikalastuksessa yksi Euroopan merkittävimmistä maista [2]. Sisävesiemme kalansaaliin painosta suurimman osan muodostavat ahven, hauki, särki, muikku ja kuha. Saaliin rahallisessa arvossa mitattuna merkittävimmät lajit ovat ahven, hauki, kuha, muikku ja siika. [1]

Mereltä saadusta kalansaalista reilusti yli puolet on ammattikalastajien pyytämää silakkaa ja kilohailia. Vapaa-ajankalastajat keskittyvät merellä kalastamaan ahventa, haukea, siikaa ja kuhaa, joiden kilohinta on huomattavasti korkeampi kuin silakan ja kilohailin. [1]

Vapaa-ajankalastukseen liittyy kiinteästi kalastusmatkailu, jonka rahallinen merkitys yhteiskunnalle on moninkertainen verrattuna pelkkään vapaa-ajankalastuksen kalansaaliin arvoon. Vuonna 2005 Suomessa oli yli tuhat matkailuyrittäjää, jotka saivat ainakin osan tuloistaan kalastusmatkailusta. [3]

Elinympäristöjen laadun huononeminen ja liikakalastus ovat heikentäneet joidenkin kalalajien kantoja myös Suomessa. Pahiten kärsineitä ovat muun muassa nieriä, lohi, taimen ja turska. [4] [5]

Kohoava lämpötila nopeuttaa kasvua mutta sotkee muita kalaelämän kuvioita

Veden lämpötilan nousu kiihdyttää kalojen aineenvaihduntaa ja voi siten nopeuttaa kalojen kasvua, aikaistaa yksilönkehitystä sekä kasvattaa kalojen kokoa. Kesällä nopeutunut kasvu voi muun muassa parantaa kalanpoikasten kykyä selviytyä talvesta. [6] Kiihtynyt aineenvaihdunta lisää kuitenkin myös kalan ravinnontarvetta eikä kasvu voi nopeutua, jos ruokaa ei ole tarjolla: Lämpötilan nousu voi yhtä lailla nopeuttaa ja lisätä myös kalalajin ravintoeläinten kasvua, mutta vaikutus ei kuitenkaan välttämättä ole yhtä suuri ja samanaikainen kuin kalalla. Näin ollen ravintoa ei välttämättä ole tarjolla juuri silloin, kun kala sitä tarvitsisi. Esimerkiksi petokalan ravinnokseen käyttämien kalalajien poikaset saattavat muuttuneessa lämpötilassa kuoriutua petokalan kannalta väärään aikaan. [3] Myös lämpötilan nousun lisäämä perustuotanto voi kasvattaa kalapopulaatioiden kokoa: suurempi perustuotanto tuottaa lisää ruokaa kalojen saalislajeille ravintoketjun alapäässä ja siten lopulta myös kaloille ketjun yläpäässä.

Kalat käyttävät elinympäristössään tapahtuvia muutoksia yllykkeinä säännöllisille muutoksille käyttäytymisessään ja elintoiminnoissaan. Jos esimerkiksi lämpötilan lasku ja valon väheneminen käynnistävät syyskutuisen kalan kudun, voi kutu häiriintyä, jos lämpötila ei enää laskekaan tutulla vauhdilla valon vähentyessä. [6]

Useilla kalalajeilla on myös toisistaan poikkeavat optimilämpötilat [6]. Esimerkiksi kutu saattaa onnistua parhaiten vain jollain tietyllä lämpötilavälillä [4]. Kohonnut lämpötila voi myös kasvattaa kalan stressiä, jolloin se herkistyy taudinaiheuttajille helpommin [7]. Monella kalalajilla poikasvaihe on kaikista herkin ympäristön muutoksille. Hyviä muuttuviin oloihin sopeutujia ovat pitkäikäiset ja nopeasti aikuistuvat lajit. [3]

Sateet vaikuttavat kalastoon valuttuaan maalta vesiin

Sateet ja kevättulvat tuovat vesiin maalta ravinteita ja kiintoainesta. Ravinteet aiheuttavat vesien rehevöitymistä, ja kiintoaines samentaa vettä. Ilmastonmuutoksen mahdollisesti lisäämät sateet ja valuma voivat siten välillisesti muuttaa vesielinympäristöjä otollisimmiksi reheviä ja sameita vesiä suosiville kalalajeille [8].

Kuoltuaan rehevä kasvimassa vajoaa vesialtaan pohjalle ja kuluttaa hajotessaan happea. Tämä saattaa aiheuttaa happikatoa ja muuttaa siten vesialtaan pohjan elinkelvottomaksi [3].

Sateet ja maalta mereen saapuva sadevesien valuma laimentaa meriveden suolapitoisuutta. Itämeren suolapitoisuus on jo nyt varsin matala, joten lisääntyvä valuma huonontaisi suolaista vettä vaativien kalojen elinoloja. [9] Toisaalta merivesien pinnan nousu saattaa lisätä Itämeren suolaisuutta, mikä tasapainottaisi valuman laimentavaa vaikutusta [3]. Valuman kasvaminen harvinaistanee myös Pohjanmerestä Tanskan salmien kautta tulevia suolavesipulsseja. Suolavesipulssit tuovat Itämereen hapekasta ja suolaista vettä. [9]

Joillain alueilla valumassa voi olla myös vesiä happamoittavia yhdisteitä [10]. Lisäksi myös ilmakehästä suoraan veteen imeytyvä hiilidioksidi aiheuttaa happamoitumista [11]. Happamoitumisesta on haittaa useimmille eliölajeille [12].

Jääpeitteestä kaloille hyötyä ja haittaa

Meren, järvien ja jokien talvinen jääpeite vähentää olosuhteiden vaihtelua vesialtaassa verrattuna jäättömään aikaan. Jääpeite muun muassa ylläpitää veden kerrostuneisuutta talvella lämpötilan mukaan taaten, että vesipatsaassa on talvella myös yli nolla-asteista vettä [13].

Toisaalta järvissä talvinen kerrostuminen mahdollistaa koko vesiekosysteemille haitallisen pohjan happikadon. Aikainen jäiden lähtö keväällä puolestaan voi voimistaa järvissä ja meren rannikoiden syvänteissä kesäaikaista kerrostumista ja siten nostaa kesäaikaisen happikadon mahdollisuutta. [9] [14] Jääpeitekausi Suomen sisävesissä on lyhentynyt ilmaston lämpenemistä seuraillen [15].

Lämpötilan nousu haittaa lohikaloja

Lämpötilojen nousu uhkaa vesistöissämme ehkä kaikista eniten lohikaloja, joista monet vaativat kylmää vettä [4] [3]. Ainakin Pohjois-Amerikassa lämpenemisen on arveltu olevan lohikalojen jo kokemien ongelmien syynä [16]. Muun muassa nieriän on todettu herkistyvän taudinaiheuttajille kohonneissa lämpötiloissa [8]. Toisaalta virtavesissä talviaan viettävien lajien, kuten lohen ja taimenen, talvehtimismenestys saattaa parantua veden pinnan alaisen jään muodostumisen vähentyessä [13], jos talvipakkaset vähenevät.

Syy-seuraussuhteet voivat olla myös monimutkaisempia: Päijänteen veden arvioidaan noin sadan vuoden päästä olevan muikun kudulle riittävän viileää vasta joulukuussa. Nykyään muikku kutee Päijänteessä loka-marraskuussa. Poikasten kuoriutumisajankohta keväällä säilyisi sen sijaan ennallaan. Siten muikut syntyisivät tulevaisuuden kohonneissa keskilämpötiloissa lämpimämpiin vesiin kun nykyään, ja niiden ravinnontarve olisi nopeutuneen aineenvaihdunnan takia suurempi kuin nykyisillä viileämpiin vesiin kuoriutuvilla muikuilla. Lisäksi myös muikunpoikasia saalistavat petokalat saattaisivat lämmenneessä vedessä olla nykyistä nälkäisempiä. [17] Muikun täytyisi siis sopeutua vähintään kolmeen muutokseen.

Lisää särkiä

Useat särkikalat viihtyvät suhteellisen rehevissä vesissä ja sietävät alhaisia happipitoisuuksia. Monet niistä myös suosivat lämmintä vettä ainakin kutunsa aikana. [4] Rehevöitymisen ja lämpötilan nousun yhdistelmä parantaa särkikaloista ainakin särjen ja lahnan [6] [3] sekä lisäksi ahvenkaloista kuhan ja ahvenen [6] [3] elinoloja niin sisävesissä kuin meressäkin [9]. Muun muassa särki on jo nyt yleistynyt Itämeressä ja paikoin Venäjällä [6]. Tosin ainakin Itämeressä yleistyminen johtunee tässä vaiheessa johtua ennemminkin pelkästään rehevöitymisestä eikä niinkään ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa auttaa myös kyky tulla toimeen monenlaisissa elinympäristöissä. Joka paikan kaloja ja hyviä sopeutujia ovat ainakin ahven, hauki ja särki. [3]

Rehevöitymisen ja lämpenemisen vaikutukset lienevät kaikista suurimpia matalissa järvissä, jotka rehevöityvät helposti ja jotka ovat heikosti lämpötilan mukaan kerrostuneita [3]. Kerrostumattomassa järvessä kylmemmässä vedessä viihtyvällä kalalla ei ole pakopaikkaa [6].

Suolapitoisuuden lasku vaikuttaa Itämeren lajistoon

Itämeren suolapitoisuuden lasku ja hapekasta vettä tuovien suolavesipulssien harveneminen heikentäisi ainakin turskan lisääntymistä ja siten sen kantoja. Silakan ja kilohailin kohtalot ovat riippuvaisia toisistaan ja turskan tulevaisuudesta: silakka ja kilohaili kilpailevat keskenään ja turska on yksi suurimmista kilohailin saalistajista. [18] [9]

Meriveden laimeneminen voi luoda särjelle uusia lisääntymisalueita Itämeren rannikolla. Niiden syntyä saattaa kuitenkin ehkäistä kevättulvien heikkeneminen: meriveden laimeneminen ei keskittyisi enää särjen kutuaikaan keväällä. [4] [19] On epävarmaa, pystyvätkö muutkaan sisävesikalat korvaamaan kalastajille mereisten lajien tappioita [9].

Matkalla pohjoiseen

Vaikka vedet lämpenisivät kautta maan, eivät lämmintä vettä vaativat lajit välttämättä pysty levittäytymään sisävesissä kohti pohjoista kovinkaan nopeasti. Vastaavasti kylmempiä vesiä kaipaavat lajit, kuten siika, harjus ja muikku, eivät pääse pakenemaan helposti kohti pohjoista. Sisävetemme eivät tarjoa kaloille kaikin paikoin suoria reittejä järvestä toiseen siirtymiselle. Lisäksi uusissa vesissä saattaa olla myös vanhalta elinalueelta puuttuneita piirteitä, kuten kilpailevia lajeja, tulokkaan leviämistä haittaamassa. [6] [3]

Meressä levittäytyminen on helpompaa. Yksi jo hyvää vauhtia yleistyvä ja asettuva laji on ilmeisesti Viron rannikolta Suomenlahden rannoille levinnyt hopearuutana (Carassius gibelio). Keski-Euroopassa se on vienyt elintilaa joiltakin arvostetuimmilta kalalajeilta. Toisaalta joissain maissa siitä on tullut suosittu onkikala. [20] Tulevaisuudessa suomalaisten kalastajien saaliiksi saattaa tulla esimerkiksi vielä nyt enimmäkseen vain Tanskan salmien länsipuolella elävää miekkakalaa (Xiphias gladius), molvaa (Molva molva) ja koljaa (Melanogrammus aeglefinus). [21] [22] Ehtona on kuitenkin, että tulokkaat selviävät Itämeren matalassa suolapitoisuudessa [9].

Muuttuva ilmasto voi tuoda etelästä Suomen vesille myös uusia taudinaiheuttajia ja loisia [6] sekä kalojen kanssa mahdollisesti kilpailevaa tai muuten haitallista lajistoa [21] [23]. Toisaalta jotkin tulokaslajit voivat olla myös oiva lisä kalojemme ruokavaliossa, kuten petovesikirppu silakalle [24] [25].

Mitä ja miten saamme pyydykseen tulevaisuudessa?

Kalaston muutos vaikuttaa kalansaaliin koostumukseen. Nykyisen kilohailisaaliin ylläpito saattaa jatkossa edellyttää ammattikalastajiltamme suuntaamista nykyistä useammin suolaisemmille kalastusvesille, eteläiselle Itämerelle.

Saaliin arvo, tai ainakin kilohinta, laskenee tulevaisuudessa särkikalojen osuuden kasvaessa. Tosin esimerkiksi arvokkaiden kuhan ja ahvenen ennakoitu määrän kasvu voi pienentää arvon laskua. [3]

Jääpeitteisen kauden lyheneminen ja jäiden heikentyminen huonontaisi mahdollisuuksia harjoittaa muikun talvinuottapyyntiä. Kevätjäillä pilkkimisestä tulisi nykyistä vaarallisempaa. Sulan kauden kalastusmenetelmät, kuten troolaus ja uistinkalastus, sen sijaan olisivat käytettävissä nykyistä pidempään syksyllä ja keväällä. Edellytyksenä esimerkiksi troolauksen yleistymiselle on kuitenkin, että kohonneet lämpötilat todella pitävät vedet sulina eivätkä vain lisää ahtojäiden määrää. Ilmastonmuutos saattaa myös yleistää kalastusta estäviä myrskyjä. [3] [11]

Ilmastonmuutos on yksi tekijä muiden joukossa

Kalalajiemme tulevaisuuteen vaikuttavat myös muuan muassa ylikalastusta ehkäisevä kalastuksen sääntely ja istutukset [3]. Vaikka ilmastonmuutos keskeytyisi tältä seisomalta, näyttäisi esimerkiksi Itämeren lohen ja taimenen tulevaisuus maassamme aika heikolta, jos istutuksista ja kalateiden rakentamisesta luovuttaisiin. Myöskään esimerkiksi rehevöityminen ei ilmiönä ole riippuvainen ilmastonmuutoksesta.

Ilmastonmuutos ei määrää yksin, mitä kaloillemme ja kalastukselle kuuluu tulevaisuudessa. Vähintään yhtä paljon kalastoomme vaikuttaa, miten paljon kalastamme, mitä kalastamme ja miten hoidamme kalastoamme.