Kulttuuriympäristö

Suomalainen kulttuuriympäristö

Kulttuuriympäristöjä ovat paikat, joissa on nähtävissä luonnon ja ihmistoiminnan yhteisvaikutus sekä kulttuurin kehittymisen vaiheet. [1] Kulttuuriympäristöksi lasketaan rakennettu ympäristö, kulttuurimaisemat, perinnebiotoopit ja muinaisjäännökset. Joissakin kulttuurikohteissa ihmisen vaikutus näkymään voi olla huomattava, kuten rakennetussa ympäristössä, joissakin vähäisempi, kuten tietyissä perinnemaisemissa, joiden katsotaan kuitenkin kuuluvan olennaisena osana suomalaiseen kulttuuriin ja identiteettiin [1] [2]. Kohteilla on kulttuurisen merkityksen lisäksi myös taloudellista arvoa esimerkiksi matkailualalle. [1]

Merkittävimmät kulttuuriperintökohteet ympäri maailmaa sisällytetään UNESCOn maailmanperintökohdeluetteloon. Suomessa kansainvälistä tunnustusta ovat saaneet Suomenlinna, Vanha Rauma, Petäjäveden vanha kirkko, Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Sammallahdenmäki, Struven ketju sekä Merenkurkun saaristo, joka on Suomen ensimmäinen maailmanperintölistalle päässyt luontokohde [3]. Suomi on sitoutunut suojelemaan näitä ja muita kulttuuriperintökohteitaan. [1]

Kulttuuriympäristöt sidoksissa ilmasto-oloihin

Kulttuuriympäristö on vahvasti sidoksissa ilmastoon. Vanhat elinkeinot ja rakennukset ovat kehittyneet vastaamaan paikallista ilmastoa ja siihen sopivaa lajistoa. Ilmaston muuttuminen uhkaa muuttaa ympäristön sellaiseksi, jossa menneisiin oloihin sopeutuneet kulttuurikohteet eivät enää säily entiseen tapaan. Osa muutoksista, kuten lämpötilojen ja sateisuuden muutokset, tapahtuu pitkällä aikavälillä, kun taas voimistuvat myrskyt voivat aiheuttaa äkillisiä tuhoja. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa kulttuuriympäristöihin myös välillisesti hillintätoimien kautta. Esimerkiksi tuulivoimalat voivat vaikuttaa merkittävästi kansallismaisemiin. Kaiken kaikkiaan energian hankinta tulee näkymään Suomen maisemissa enemmän kuin aiemmin muun muassa erilaisten bioenergian raaka-aineiden lisääntyvän tuotannon kautta tai mahdollisesti alkavan uraanin louhinnan myötä. Lisäksi ongelmiksi voivat koitua tiukentuvat energiatehokkuusvaatimukset ja kiihtyvä korjaustarve ja -tahti, joka vähentää kohteiden alkuperäisyyttä, etenkin kun alkuperäisten rakennusmenetelmien osaajia ei välttämättä ole enää saatavilla. [1]

Kulttuurimaisemat muuttumassa

Kulttuurimaisemiin kuuluu rakennettuja alueita ja luonnonympäristöjä, joista esimerkiksi vanhojen viljelyalueiden yhteydessä säilyneet perinnebiotoobit ovat uhanalaisimpia luontotyyppejämme. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan Suomessa on 156 tällaista valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Suurin osa niistä sijaitsee Etelä-Suomessa, mutta myös Pohjois-Suomesta löytyy tärkeitä, esimerkiksi porotalouden muovaamia, maisemia. [1]

Tulevaisuudessa lämpö- ja kosteusolojen muutokset voivat muuttaa suurestikin kulttuurimaisemiemme lajistoa, kun kasvi- ja eläinlajit pyrkivät seuraamaan lämpövyöhykkeitä pohjoiseen päin. Esimerkiksi Etelä-Suomen perinnemaisemat tulevat todennäköisimmin muuttumaan entistäkin lehtipuuvaltaisemmiksi, kun taas Pohjois-Suomessa tunturimaisemia saattaa kasvaa umpeen. Pohjois-Suomen ympäristöt ovatkin uhatuimmassa asemassa, sillä niillä ei juuri ole tilaa siirtyä pohjoisemmas sopivan ilmastovyöhykkeen mukana. [1]

Ilmastonmuutos voi vaikuttaa perinnebiotooppien säilymiseen myös välillisesti. Esimerkiksi maatalouden kannattavuuden mahdollinen parantuminen voi vaikuttaa niittyjen tilaan. Mikäli pitenevä mahdollinen laidunnuskausi käytetään hyödyksi, pysyisivät niityt helpommin avoimina. Toisaalta ilman laidunnusta niityt voivat lämpenevässä ilmastossa kasvaa umpeen nykyistä nopeammin, ellei intensiivisempiin hoitotoimenpiteisiin ryhdytä. Lapin maisemiin vaikuttavat niinikään välillisesti muiden alueiden lumitilanteen heikentyminen; mikäli matkailu Lappiin muuttuu entistä suositummaksi muiden alueiden talvikäyttömahdollisuuksien heiketessä, kehitys voi aiheuttaa uusia rakentamispaineita matkailijoiden tarpeiden palvelemiseksi. [1]

Muuttuvat sääolot rasittavat rakennettua ympäristöä

Rakennettu ympäristö on ihmisen toiminnan ja luonnonympäristön vuorovaikutuksen tulosta. Säilyneet ympäristöt kertovat Suomen henkisestä, materiaalisesta ja kulttuurisesta kehityksestä. Valtakunnallisesti merkittäviä rakennetun kulttuuriympäristön kohteita on Suomessa 1260. [4]

Ilmastonmuutos aiheuttaa monenlaisia haasteita rakennetulle ympäristölle, joka on suurimmaksi osaksi sekä kantavilta rakenteiltaan että julkisivuiltaan valmistettu puusta. Talvien lämpeneminen ja lumisateen korvautuminen vedellä saattavat aiheuttaa puurakenteille pahenevia home- ja lahoamisongelmia ja metalliosille kiihtyvää korroosiota. Yhä useammat tuholaiset voivat myös jatkossa talvehtia Suomessa, jolloin ne voivat aiheuttaa puisille rakennusosille tuhoa. Mekaanista rasitusta rakennusten julkisivuille puolestaan voi syntyä voimistuvista viistosateista ja kiihtyvistä jäätymisen ja sulamisen vaihteluista. [1]

Sateisuuden muutokset voivat vaikuttaa eri aikoina ja paikallisesti eri tavoin. Kokonaisuudessaan sateisuuden lisääntyminen voi paikoin nostaa pohjaveden korkeutta ja kosteuttaa maaperää niin, että siitä tulee epävakainen pohja rakennuksille. Toisaalta pitenevät kuivat kaudet voivat ajoittain laskea pohjaveden paikoin niin matalalle, että rakennusten perustukset ovat siksi uhattuina. Ongelma on vaikea etenkin kivitaloille, jotka kestävät perustusten liikkumista huonommin kuin puutalot. Toisaalta puutaloissa tulisijojen vioittuminen voi aiheuttaa tulipaloriskin. [1]

Muinaisjäännökset uhattuina

Museoviraston rekisterissä on tällä hetkellä noin 20 000 muinaisjäännöstä. Jäännökset kertovat Suomen varhaisista elintavoista mm. pronssi- ja rautakaudella. Useimmin kyse on vanhoista asuin- ja hautarakennelmista, mutta joukkoon kuuluu myös esimerkiksi luolamaalauksia, tervahautoja, linnoja ja linnoituksia. Suomen alueella tunnetaan myös 700 vedenalaista muinaisjäännöskohdetta, joista suurin osa on hylkyjä. [1]

Kosteuden lisääntyminen ja lämpötilan nouseminen voivat heikentää maan alla sijaitsevien muinaisjäänteiden säilyvyyttä, mikäli niiden tasapaino ympäristön kanssa järkkyy. Ongelmaksi voi muodostua esimerkiksi maan routaantumisen väheneminen, jolloin esim. metsäkoneet aiheuttavat suuremman vaaran vielä löytymättömille muinaiskohteille. Lisäksi rautakautisia kalmistoja tutkittaessa on jo nyt havaittu metalliosien entistä nopeampaa ruostumista. Ongelmaa voi kiihdyttää Keski- ja Pohjois-Suomessa mahdollisesti kasvava teiden suolaamisen tarve, sillä maastoon valuessaan suola vauhdittaa metallien ruostumista. Maanpinnan yläpuolellakin lisääntyvien sateiden aiheuttama rappeutuminen ja mureneminen uhkaa monia muinaisjäännöksiä. Esimerkiksi kalliomaalaukset voivat olla vaarassa lohkeilla pois kallion rapautumisen vuoksi. [1]

Vedenalaisten jäännösten tulevaisuus on vielä epävarma. Mikäli merenpinnan nousu ja voimistuvat tuulet tuovat Itämerelle enemmän suolaista vettä, saattaa sen myötä yleistyä myös puuta syövä laivamadoksi kutsuttu simpukka (Teredo navalis), jonka esiintymistä Itämeren vähäsuolaisuus nykyään rajoittaa. Toisaalta lisääntyvä sateisuus voi puolestaan sekä vähentää suolaisuutta että huuhtoa mereen entistä enemmän ravinteita, joiden aiheuttama rehevöityminen heikentää kohteiden saavutettavuutta. Lisäksi lisääntyvä myrskyisyys voi paikoin lisätä mekaanista rasitusta, kun taas matalammilla alueilla ahtojäiden harvinaistuminen vähentää sitä. [1]

Verlan tehdas ja Suomenlinna esimerkkeinä

Maailmanperintölistalle kuuluva, nykyään museona toimiva Verlan puuhiomo ja pahvitehdas ovat joutuneet kokemaan kovia tulvien takia. Kouvolassa sijaitsevan, rinteeseen rakennetun tehtaan puu- ja tiilirakenteet ovat vaurioituneet, kun vesi on noussut tulvien aikana läheisen voimalaitoksen kanavasta ja padoista. Verlankosken tulvahuiput ovat olleet kasvamaan päin, ja ennusteiden mukaan ongelmat näyttävän yleistyvän tulevaisuudessa. Tehtaan kannalta varaa veden nousulle ei juuri ole. [1]

Suomenlinnaa uhkaavat tilapäiset merenpinnan nousut. Vuoden 2005 tammikuussa meriveden pinta nousi myrskyn aikana puolitoista metriä, mikä aiheutti tuhoa alueen rantarakenteille. Samanaikainen kova aallokko voi aiheuttaa huomattavia vaurioita Suomenlinnan laitureille, silloille, tukimuureille ja hiekkavalleille. Lisäksi myrskyt uhkaavat alueen kattoja ja puustoa. Kesäisin kuivuus voi vähentää alueen kasvillisuutta ja siten pahentaa mm. turistien liikkumisesta johtuvaa eroosiota. Puurakenteissa home- ja lahoamisriski on kasvamassa, ja kivisissä ulkopinnoissa ja luonnonkivimuureissa rapautumisen on havaittu jo nopeutuneen, kun lämpötila vaihtelee useampia kertoja nopeasti nollan ylä- ja alapuolella. [1]